Opokoulutuksen opit

Opinto-ohjaajaksi kasvamisesta

Hakeutuessani puolitoista vuotta sitten opinto-ohjaajakoulutukseen kuvittelin tämän ajanjakson aika erilaiseksi. Työtilanne oli melko vakaa, ja selkeiden sävelten piti taata aika ja voimat lisäkoulutuksen hankkimiseen. Mitään välttämätöntä tarvetta tälle koulutukselle tai urahaaveita opon työhön siirtymisestä minulla ei oikeastaan ollut.

Työelämä tuntuu nykypäivänä kuitenkin olevan alituisilla muutoksen aalloilla surfaamista. Minunkin työkuvioni kokivat kuluneen lukuvuoden aikana radikaaleja muutoksia, eikä mitenkään parempaan suuntaan. Toivoisin, että minulla olisi ollut enemmän aikaa paneutua tähän hyvin kiinnostavaan aiheeseen, mutta nyt jouduin laukkaamaan opinnot läpi miten parhaiten taisin. Pakko on kuitenkin paras muusa - pakon edessä saa itsestään yllättävänkin paljon irti.

Koulutuksen aikana olen tietenkin tehnyt itsetutkiskelua myös sen suhteen, olisiko minusta opinto-ohjaajaksi. Mitä se antaisi minulle, mitä minä sille työlle?

Opinto-ohjaajan työssä vaikuttaa olevan monia sellaisia myönteisiä puolia, jotka opettajan työstä puuttuvat. Ilmeisesti opoilla on esimerkiksi ihan normaalit työajat. Vaikuttaa siltä, että heillä saattaisi olla illat ja viikonloput pääsääntöisesti vapaata. Työmäärä on varmasti suuri, mutta sitä ei ehkä ole samalla tavalla pakko paiskia kasaan vapaa-ajalla kuten opettajilla. Ohjauskeskusteluihin toki voi ja varmasti osittain pitääkin valmistautua, mutta periaatteessa opo on useimpina työpäivinä valmis työhön kun vain ilmestyy työpaikalleen. Kieltämättä minuakin houkuttelisi se ajatus, ettei tarvitsisikaan uhrata monia viikonlopun päiviä tai arki-iltoja esimerkiksi retkivarusteiden pakkaamiselle tai huollolle. Tai valmistella oppitunteja yömyöhään.

Opinto-ohjaajilla voi varmasti olla myös pitkäkestoisia ohjaussuhteita ja läheisiä suhteita tiettyihin ohjattaviin. Käydessäni tutustumassa ammattikorkeakoulun opinto-ohjaajan työhön hämmästyin kuitenkin sitä, miten kasvotonta hänen työnsä oli. Hän ei tiennyt yleensä ennalta, kuka häneltä ajan varannut opiskelija oikein oli. Ohjaustapaamiset olivat melko irrallisia, yksittäisiä tapahtumia. Olisi varmasti helpottavaa, ettei tarvitsisi kantaa "omien" opiskelijoidensa huolia ja ohjausvastuuta päivästä toiseen vuosien ajan.

Opinto-ohjaajien työnkuva vaikuttaa myös olevan selkeämpi ja työtehtävissä voi siksi ehkä kokea suurempaa hallinnan tunnetta. Opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin löytyy ehkä helpommin ratkaisuja (kun opon ei tarvitse yleensä niitä käytännöss toteuttaa) ja opiskelija ohjautuu opinto-ohjaajan luota eteenpäin. Hänen ei tarvitse kantaa opiskelijaa henkilökohtaisesti läpi opintojen. On paljon asioita, jotka eivät kuulu opinto-ohjaajan toimenkuvaan. Toisin on esimerkiksi ammattikoulun ryhmänohjaajalla.

Selkeämmästä työnkuvasta, hallinnan tunteesta ja rajatummasta toimenkuvasta huolimatta en ainakaan toistaiseksi löydä sisältäni ammatti-opoa. Ammatillisen opettajan työssä on kaikesta turbulenssista ja kurjuudesta huolimatta edelleen enemmän asioita, jotka haastavat ja kiinnostavat minua. Koen opiskelijoiden ohjaamisen ja valmentamisen todella palkitsevaksi, mutta nautin myös valtavasti siitä arkisesta käytännön työstä, esimerkiksi kuluvalla viikolla toteutetusta hyisen kylmästä melontaretkestä Päijänteellä. Sellaiset hetket ovat minulle niin korvaamattoman tärkeitä, etten kovin helposti vaihtaisi niitä kirjoituspöytähommiin. Lisäksi haluan nimenomaan niitä pitkiä, intensiivisiä ohjaussuhteita, joissa pääsen tukemaan ja seuraamaan oppijoiden ammatillista ja usein muutakin kasvua. Elämä tuntuu rikkaalta ja arvokkaalta, kun sen saa jakaa luontoalasta innostuneiden, ihanien ihmisten kanssa.

Sen sijaan toivotan ohjauksellisen otteen tervetulleeksi osaksi työtäni. Tämä koulutus on vaikuttanut työtapaani ja osaamiseeni hyvin myönteisesti. Osaan kohdata opiskelijoita paremmin, pyrkiä tavoitteellisemmin heidän ongelmiensa ratkaisemiseen yhdessä opiskelijoiden kanssa, osaan organisoida ja järjestellä työtäni paremmin ja ymmärrän ohjauskeskusteluiden ilmiöitä syvällisemmin. Osaan asettua tarvittaessa ohjaajan rooliin, kun opiskelija sellaista tukea tarvitsee.

Ammatillisen koulutuksen reformi

Väitän, että ammatillisen koulutuksen reformi lisää opiskelijoiden ohjauksen tarvetta yllättävän paljon. Omalla koulutusalallani olemme käytännössä toteuttaneet yksilöllisiä oppimispolkuja jo muutaman vuoden ajan. Ilman ohjausta opiskelijat jäävät helposti polkemaan poluilleen paikoilleen niin pitkäksi aikaa, että putoavat itse tallomiinsa kuoppiin. Itseohjautuva, vahvan motivaation masinoima oppiminen on ammattikouluissakin täysin mahdollista. Leijonanosa opiskelijoista tarvitsee kuitenkin paljon ohjausta, ellei sen motivaation löytämiseen niin ainakin omalta kannaltaan mielekkäiden valintojen tekemiseen ja vaikkapa opiskelutaitoihin. Mutta kuka tätä ohjausta antaa?

Perinteinen vastaus ammattikouluissa on, että liitämme tämän ohjausvelvollisuuden ryhmänohjaajan tehtäviin. Kun opetushenkilöstöä on kuitenkin karsittu terävällä vesurilla, tarvitaan ohjaamiseen tukea myös muilta ammattiryhmiltä. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen linjasi 12.5.2017 ilmestyneissä Etelä-Suomen Sanomissa, että "etä- ja itseopiskelun lisääntyminen vaatii nykyistä paremmat resurssit sekä oppilaanohjaukseen että opiskelijahuoltoon." Uskon, ettei opinto-ohjaajien tarve todellakaan vähene, päin vastoin. Tosin on harkittava tarkasti esim. opettajien/kouluttajien sekä ammatti-opojen välinen työnjako. Päivittäisen ammattiin kasvun ohjaamisen tekee luontevasti oma opettaja, mutta esim. jatko-opintopolun suunnittelussa opiskelija saattaa hyötyä enemmän opinto-ohjaajan osaamisesta.

Reformi on toistaiseksi vielä kuin kylvämätön kasvimaa. Se tarjoaa paljon mahdollisuuksia, mutta sato ei ole mitenkään varma. Uskon, että sekä opettajia että opoja (samoin kuin monia muitankin ammattiryhmiä) tarvitaan tukemaan opiskelijoiden kasvua ja kehitystä. Toivon, että reformista seuraa hyviä asioita. Yritän itse olla varmistamassa, että niin tapahtuisi.

Yksilölliset oppimispolut

Yksilöllisten oppimispolkujen toteuttaminen olisi helppo nakki, jos oppilaitoksessa olisi valtava määrä opiskelijoita, reilusti opetushenkilöstöä ja tasainen kiinnostus esim. eri valinnaisiin tutkinnon osiin. Opinto-ohjaajalle vain jaettaisiin taulukko saatavilla olevista opinnoista, opo tutustuisi siihen opiskelijoiden kanssa ja suunnittelisi kullekin mielekkään, kiinnostavan työjärjestyksen. Niukkenevien resurssien koulutusmaailmassa todellisuus on kuitenkin toinen. Samalla kun opiskelijalle aukeaa herkullinen valinnan mahdollisuuksien maailma, opetuksen/harjoittelun tarjoaminen vaikeutuu suuresti. Miten koulutusta voidaan jatkossa suunnitella, kun opiskelijat voivat tehdä yksilöllisiä valintoja opittavien asioiden, ajan ja paikan suhteen? Milloin ja kenen johdolla voi oppia vaikkapa traktorin keväthuollon tekemistä?

Omalla koulutusalallani olemme koettaneet ratkaista tätä kysymystä ottamalla käyttöön tiimioppimisen. Siinä tiimin oma valmentaja osallistuu voimakkaasti myös oppimismaiseman luomiseen, eli on mukana rakentamassa oppijoille erilaisia "pelipaikkoja", siis oppimisen mahdollisuuksia. Miten opinto-ohjaaja voisi olla tässä mukana, kun hänellä on kovin rajalliset vaikutusmahdollisuudet opiskelijoiden arjen tarjoumaan? Opolla on paljon rajallisemmat mahdollisuudet polkaista pystyyn esimerkiksi työssäoppimispaikkoja, projekteja työelämän kanssa tai vaikka tekaista verkkotehtäviä niitä tarvitsevalle opiskelijalle. Jos opon rooli on lähinnä esitellä tarjolla olevia mahdollisuuksia opiskelijalle ja auttaa häntä tekemään mielekkäitä valintoja, mitä opo tekee, ellei mitään mahdollisuuksia ole valmiina tarjolla? Tuntuu, että opinto-ohjaajat tulevat olemaan jonkin verran "kädettömiä" yksilöllisten oppimispolkujen ohjaamisessa, kun he eivät itse pysty luomaan niitä oppimisen mahdollisuuksia.

Opiskelijan tukeminen ohjauksen keinoin

Yhtenä tavoitteenani opinto-ohjaajakoulutuksessa oli oppia rakentamaan ammattimaisempia ohjauskeskusteluja. Nykyiseen työhöni kuuluu kohtaamisia opiskelijoiden kanssa laidasta laitaan. Yksinkertaisimmillaan tarkistan ateriakorvauslomakkeita ja vetäisen niihin nimikirjoitukseni. Toisessa ääripäässä keskustelen opiskelijan kanssa vuosien ajan säännöllisesti tuntikausia hänen koko elämänsä kirjosta lapsuuskokemuksista uratoiveisiin, terveysongelmista auton huoltotarpeeseen. Suuri osa näistä tapaamisista on edelleenkin spontaaneja, esim. käytävällä kohdatessa ajankohtaiseksi tulevia juttutuokioita. Olen kuitenkin saanut aika paljon ryhtiä tavoitteellisempien ohjauskeskustelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Jo se on auttanut paljon, että olen ottanut tavakseni sopia keskusteluille etukäteen ajankohdan, joka sopii minullekin (enkä joudu aina keskeyttämään muita töitäni). Näin toimien myös opiskelija saa aikaa valmistautua keskusteluun, eikä siihen kulukaan niin kauan aikaa.

Helmasyntinäni on edelleen liiallinen "kivuuden" tavoittelu. Rupean liian helposti kynnysmatoksi, eli minun on vaikea sanoa kenellekään tai millekään ei. Kärsin ylijoustavuuden sitten omissa nahoissani, kun päivän tärkeät työt jäävät opiskelijoiden tarpeille antautumisen vuoksi tekemättä. Yritän edelleen oppia napakkuutta ja myös opiskelijoilta vaatimista. Vaikka opiskelijat kokevat helpon tavoitettavuuden ja joustavuuden tärkeiksi, kaikki heidän asiansa eivät kuitenkaan oikeasti vaadi välitöntä huomiotani, jos jotain keskeisempää on juuri tekeillä.

Käytettävissä olevan työajan vähyyden vuoksi on jatkossa välttämätöntä säännöstellä opiskelijoille antamaani aikaa. Olen harkinnut työhuoneeni vaihtoa vähän syrjemmälle (pois opiskelijoiden kulkureitiltä) tai oven pitämistä kiinni silloin, kun olen tekemässä kiireisiä hommia. On myös opiskelijoiden oppimispolkujen tukemiseksi välttämätöntä pitää säännöllisiä seurantakeskusteluja. Pyrin jatkossa asettamaan enemmän deadlineja ja luomaan positiivista painetta pyrkiä kohti omia tavoitteita.

Opiskelijan kohtaaminen

Arkinen jutustelu on tärkeää toimivan yhteyden luomiseksi opiskelijoihin. Ohjauskeskusteluissa siitä pitää kuitenkin pyrkiä aika pian siirtymään itse asiaan ja ohjaajan tehtävä on pitää ratkaistava asia keskiössä. Pidän vahvuutenani sitä, että minun on helppo puhua opiskelijoiden kanssa. He puolestaan tuntuvat kokevan, että minun puoleeni on helppoa kääntyä. Ammattimainen asiassa pysyminen on sen sijaan minulle usein haaste. Huomasin sen myös ensimmäisestä videoidusta ohjauskeskustelustani. Nämä videoidut ohjauskeskustelut purkuineen olivatkin minusta osa koulutuksen parasta antia. Niistä sai todella paljon ajattelemisen aihetta ja pureskeltavaa.

Erilaiset ohjausteoriat puolestaan antoivat ymmärrystä eri tavoista ymmärtää ja kohdata opiskelijaa. Minusta tuntuu, että osaan nyt vaihdella erilaisten lähestymistapojen välillä tilannekohtaisesti.

Opinto-ohjaajan työkalut

Koulutuksen aikana olen saanut aktiivisee käyttöön useita erilaisia työkaluja. Niitä tuli vastaan etenkin ohjausteorioihin liittyvissä työpajoissa. Joitain etsin itsekin käyttööni ohjauskeskusteluja varten. Jos minulla joskus on hetkinen aikaa, yritän koota niistä itselleni sellaisen vakiosetin, joiden käyttö tuntuu tavallisesti vastaan tulevissa ohjaustilanteissa luontevalta. Omaa työtäni helpottaisi ja nopeuttaisi suuresti, jos minulla olisi helposti käsillä esim. erilaisia kaavakkeita tai piirtämistehtäviä opiskelijoille ojennettavaksi, kun pelkät sanat eivät tunnu edistävän tilannetta.

Ammatillisen koulutuksen ja ohjauksen tulevaisuus

Tulevaisuutta on viime aikoina ollut vaikea mieltää minään ihanana mahdollisuutena. Ennemminkin se tuntuu pelottavalta ja epävarmalta. Siltä se varmasti vaikuttaa myös opiskelijoista. Tuntuu melkeinpä julmalta lähettää epävarmat ja kokemattomatkin opiskelijat yhä laajemmin työpaikoille, jotka eivät nekään ole jääneet paitsi tästä kiireestä, paineista ja epävarmuudesta. Unohdetaanko, että ammatilliseen peruskoulutukseen saapuu usein monin tavoin pehmeä ja kehittymässä oleva nuori? Ehdimmekö ja jaksammeko antaa hänelle riittävästi turvaa ja aineksia työtä tekeväksi ammattilaiseksi kasvamiseen?

Työelämälähtöisyys on tärkeää, sillä työelämäänhän tässä koetamme tekijöitä kouluttaa. Silti ammatillinen peruskoulutus on myös olennainen osa yksilön kasvatusta, ihmisiksi elämisen, ihmiseksi kasvamisen polkua. Olen kovin skeptinen sen suhteen, että työelämän kiireiset duunarit jaksaisivat oman työnsä ohella tätä kasvatustyötä tehdä. Kaipa reformin maalailema, yhteistyössä työelämän kanssa toteutuva koulutus on mahdollista saada onnistumaan, mutta paljon ajatustyötä ja epävarmuudessa elämistä se meiltä edellyttää. Ohjauksen epäkiitollinen tehtävä on koettaa auttaa opiskelijoita luovimaan tässä epävarmuudessa ja löytämään omat, työuraan johtavat polkunsa.

Aikuiskoulutuksen opon työhön tutustumassa

 Osana oppilaitosharjoitteluani pääsin keskustelemaan Koulutuskeskus Salpauksen opinto-ohjaaja Eija Tammisen kanssa hakevasta opinto-ohjaustyöstä.

Eija Tamminen on tehnyt opinto-ohjausta liiketalouden opettajan uransa jälkeen useiden vuosien ajan. Hänen työnkuvansa ydin on hakeva toiminta eli uusien opiskelijoiden löytäminen ja koulutukseen hakeutuvien ohjaaminen. Jo kirjoilla olevien tutkinnon suorittajien opintojen ohjaamisesta (lähinnä henkilökohtaistaminen) vastaavat alojen ohjaavat opettajat tai vastuukouluttajat.

Opinto-ohjaajan työnkuva

Hakevan toiminnan opon työnkuva on monipuolinen ja muotoutunut vuosien varrella löytyneiden hyvien käytäntöjen ympärille. Opon on tärkeää olla siellä, missä koulutuksen tarvitsijatkin ovat. Hänellä onkin muutamia vakituisia päivystysaikoja. Maanantaisin Salpauksen opo päivystää iltapäivät Hämeen TE-toimistossa, jossa neuvoo työkkärin asiakkaita koulutusvaihtoehdoista ja esim. rahoitusmahdollisuuksista. Keskiviikkoisin TE-toimistolla on päijäthämäläisten koulutuksen tarjoajien OpinOvi -verkoston päivystys, jossa koulutuksen tarjoajat vuorottelevat. TE-toimistolla ei enää ole palveluksessaan omia koulutusneuvojia, joten oppilaitosten on täytynyt jalkautua sinne itse. Näistä päivystyksistä ilmoitellaan esim. paikallisen mediatalon menoinfossa ja sosiaalisessa mediassa, mutta suuri osa neuvottavista on tullut TE-toimistoon muita asioita hoitamaan.

TE-toimisto järjestää myös säännöllisesti Koulutustori -tapahtumia, joihin kutsutaan toimiston asiakkaita henkilökohtaisesti. Myös näihin opinto-ohjaaja osallistuu.

Hakevan toiminnan opo on usein koulutukseen hakeutujan ensimmäinen kontakti oppilaitokseen. Opolle tulee paljon sähköposti- ja puhelinkyselyitä - usein silloin, kun kysyjä ei tiedä mistä muualtakaan asiaansa kysyisi. Opo ohjaa kyselyt oikeaan osoitteeseen tai vastaa niihin, jos asia on hänen osaamisalaansa. Usein kyselyt koskevat opiskelun arjen yksityiskohtia, esim. poissaolojen korvaamista tai lähipäivien ajankohtia. Näihin kyselyihin osaavat alan kouluttajat vastata paremmin ja tarkemmin.

Jos asiakas tarvitsee ohjausta koulutusalan tai esim. rahoitusmuodon valinnassa, hän voi myös varata opinto-ohjaajalle ohjausajan. Opo voi myös järjestää hakeutujalle tutustumiskäynnin häntä kiinnostavalle koulutusalalle, ja tarvittaessa vaikka mennä mukaan tutustumaan. Moni henkilökohtaista neuvontaa tarvitseva on hankalassa tilanteessa, esim. vaihtamassa ammattia terveyssyistä tai palaamassa työelämään pitkän poissaolon jälkeen. Opinto-ohjaajan asiantuntevat neuvot ovat arvokasta tukea.

Hakevan toiminnan opolle on erittäin tärkeää rakentaa ja ylläpitää hyviä verkostoja niin oman organisaation sisällä kuin yhteistyökumppanienkin keskuudessa. Kun koulutusaloja on valtavasti ja esim. eri rahoitusmuotoja koskevat säädökset muuttuvat jatkuvasti, opinto-ohjaajan on tärkeää panostaa verkostoihin. Viime aikojen muutokset omassa organisaatiossa ovat vaikeuttaneet opinto-ohjaajan työtä, kun esim. irtisanottujen henkilöiden mukana häviää samalla paljon tietoa alojen aikuiskoulutuksesta. Toisaalta opinto-ohjaaja pitää aktiivisesti yhteyttä esim. etsivän nuorisotyön, nuorisopalveluiden, erilaisten projektien sekä kuntouttavan työtoiminnan ohjaajiin ja tiedottaa mm. alkavista koulutuksista. Sähköpostilistat ovat tärkeitä työkaluja.

Aikuiskoulutuksen markkinoinnin lisäksi Eija Tamminen on yrittänyt keventää myös nuorisoasteen koulutuksen opinto-ohjaajien markkinointikuormaa. Yhteishaun tulosten selvittyä hakijoille järjestetään ns. zoomausinfoja, joissa autetaan ilman koulutuspaikkaa jääneitä asiakkaita löytämään muita vaihtoehtoja. Yksi toimiva tapa markkinoida koulutuksia yläkoululaisille on Linkku-älybussin käyttö. Linkku on Salpauksen, LAMK:n ja Peruspalvelukeskus Oivan liikkuva palveluympäristö, jolla voidaan viedä koulutusesittelyt kaukaisemmillekin kouluille. Linkkuun saadaan esim. näytille opiskelijoiden työnäytteitä tai videoita netistä pyörimään. Linkku on kiinnostanut myös esim. varusmiehiä koulutusesittelyilloissa.

TE-toimisto ostaa jonkin verran ns. ohjaavia koulutuksia, joiden tarkoitus on auttaa aikuisia asiakkaita löytämään itselleen uusi, ammatillinen suunta. Hakevan toiminnan opo järjestää näille ohjaavan koulutuksen ryhmille tutustumiskäyntejä Salpauksen koulutusaloihin osana koulutusmarkkinointia. Näitä ryhmiä voi olla parikin viikottain.

Opo järjestää jatko-opintoinfoja Salpauksen omille opiskelijoille ja tutkinnon suorittajille. Hän on toisinaan mukana myös nuorisoasteen opiskelijoiden infoissa kertomassa aikuiskoulutuksesta. Hyvässä jatko-opintoinfossa pitäisi olla mukana myös alan oma opettaja, joka tuntee alan parhaat koulutuspolut kokemuksensa kautta.

Opinto-ohjaajan työnkuvan muuttuvia palasia ovat erilaiset alueelliset infotilaisuudet, esim. Heinolan TE-toimisto, Jyränkölän settlementti, erilaiset messut tai vaikkapa toritapahtumat. "No mitäs teillä sitten on tarjota?" on yleinen, mutta vaikea kysymys.

Maahanmuuttajat ovat kasvava asiakasryhmä, mutta heidän hyvä palvelemisensa vaatisi opinto-ohjaajaltakin erityisosaamista. Esimerkiksi kielitaidon tason tai aiemman työkokemuksen selvittäminen voi olla haastavaa.

Millaista on hakevan toiminnan opon työ? 

Opinto-ohjaajan työ on itsenäistä, vastuullista, hyvää organisointikykyä vaativaa ja myös yksinäistä. Läheisiä työkavereita ei oikeastaan ole, ja kun työpisteen sijainti vaihtuu vähän väliä, kahvituntiyhteisöllisyyskin jää ohueksi. Työparin puute tuntuu paitsi sosiaalisesti, myös monessa työtehtävässä. Olisi todella tärkeää, että voisi esim. suunnitella ja valmistella asioita oman tiimin kanssa. Salpauksessa opinto-ohjaajilla on 6 kertaa vuodessa 1,5 h pituinen työnohjaus, joka onkin hyvin tärkeä.

Työssä jaksamisesta on Eijan mukaan tärkeää huolehtia. Yksi konkreettinen keino on merkitä kaikki tiedossa olevat työtehtävät kalenteriin ja varata niille riittävästi aikaa. Esimerkiksi vakipäivystysten ympärille pitää varata aikaa myös paikasa toiseen siirtymiselle ja ruokailuille. "Tyhjän nauraminen kahvitunneilla" on myös tärkeää työhyvinvoinnin kannalta. Opinto-ohjaajan työssä eivät Eijaa kuormita asiakkaat, vaan kaikki aikaavievä "sälä", esim. tapahtumainfojen naputtelu viikottaisista päivystyksistä. Eija pitää tarkkaa kirjaa työaikansa käytöstä ja mm. aikatauluttaa työtehtävänsä ja huolehtii seurannasta.

Opon työssä on Eijan mukaan ollut keskeistä oppia kuuntelemaan asiakasta kiirehtimättä tuputtamaan valmiita ratkaisuja. Hän muisteli lämmöllä oman opinto-ohjaajakoulutuksensa kuunteluharjoituksia. Etenkin toritapahtumissa ym. kaoottisissa tilaisuuksissa opon saattaa helposti vastata asiakkaan ensimmäiseen kysymykseen vaikkapa oppisopimuksen rahoituksesta, vaikka asiakkaalla saattaa olla paljon laajempia kysymyksiä mielensä päällä. Tärkeää on olla kiinnostunut kuuntelemaan, millainen tausta ja tavoitteet asiakkaalla on ja etenkin sitä, mitkä asiat hänellä sujuvat/ovat vahvuuksia. Terveysasiat huolettavat monia ohjattavia, koska esim. alanvaihtajien pitää rahoituksen saadakseen löytää sellainen koulutusala, jossa kyseinen terveyssyy ei tule esiin. Usein pitää myös pohtia asiakkaan mahdollisuuksia työllistyä kyseiselle alalle, etenkin jos TE-toimiston on tarkoitus rahoittaa koulutus. Hyvä opo kuitenkin ymmärtää ja tukee, jos asiakkaalla on aito intohimo alalle.

Tää on tää maailma - opo ja yhteiskunta

Yksi opokoulutuksen tehtävistä käsitteli yhteiskuntaa, jossa toimimme. Tässä ajatuksiani artikkeleista ja pääkirjoituksista, joita tehtävää varten etsin.

Yhteiskunta: Yhteiskunnan arvot muuttuvat – oletko valmis?

http://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutiskirje/uutiskirje-helmikuu-2015/yhteiskunnan-arvot-muuttuvat-ole/

Taloustutkimus Oy julkaisi helmikuussa 2015 Valuegraphics –tulevaisuusraportin, johon on koottu Taloustutkimuksen keräämää uusinta trenditietoa yhteiskunnan arvoista ja kuluttajien ajatusmaailman muutoksesta. ”Tuskin koskaan historiassa nuorten ja vanhojen arvomaailmoissa on ollut niin suuret erot kuin nyt. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että eri-ikäiset ihmiset ovat syntyneet ja kasvaneet niin erilaisina aikoina. Nuorimpien ja vanhimpien ihmisten arvomaailmat ovat kuin yö ja päivä. Yhtenäisyyttä ja kurinalaisuutta korostavaan, työkeskeiseen kulttuuriin kasvaneiden vanhempien ihmisten voi olla vaikea ymmärtää nuorten yksilökeskeistä, liberaalia tässä ja nyt -arvomaailmaa ja päinvastoin.”

Raporttia esittelevässä uutiskirjeessä todetaan, että koska yksilön arvot lujittuvat 17-20 ikävuoden paikkeilla, tutkimuksen tulokset antavat vahvoja viitteitä siitä, millaisia ovat työelämässä olevien ihmisten arvot vuonna 2025. Elämyshakuisuus, onnellisuuden tavoittelu, yksilöllisyys, ihmiskeskeisyys ja hauskanpito ovat nuorille tärkeitä nyt – todennäköisesti myös tulevaisuuden työelämässä. Kun sitoutuminen organisaatioihin (esim. valtioon, työpaikkaan) heikkenee, maailma ja työelämä muuttuvat.

Mitä ajattelen? Nuorten ikäluokkien arvojen muutos näkyy jo monilla elämän näyttämöillä. Esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan kantavia voimia ollut yhdistystoiminta vetelee viimeisiään (esim. PRH on ilmoittanut poistavansa keväällä 2017 rekistereistään jopa 40 000 käytännössä toimintansa lopettanutta yhdistystä). Sitoutuneita vastuunkantajia on yhä vaikeampaa saada esimerkiksi urheiluseurojen tai vanhempainyhdistysten toimintaan mukaan. Elämyshakuisia kokeilijoita kyllä tulee esim. seurojen lajikursseille, mutta he eivät useinkaan jää mukaan toimintaan pitkäjänteisesti.

Tässä ja nyt –eläminen näyttäytyy koulutusmaailmassa esim. siten, että usean kuukauden väliaika kevättalven yhteishausta koulutuksen alkamiseen elokuussa koetaan usein tuskastuttavan pitkäksi. Nuoret tekevät elämänmuutoksia rohkeasti, usein kovin lyhyellä harkinta-ajalla. Jäykät ja hitaat prosessit ja rakenteet sopivat huonosti heidän maailmaansa. Siksi esim. koulutusreformiin kuuluva jatkuva haku muille kuin perusopetustaan päättäville opiskelijoille on minusta hieno ajatus. Ryhmäytymisen ja opintoihin kiinnittymisen kannalta sitä tosin on hyvin haasteellista toteuttaa. 

Nuorten sitoutuminen omaan oppilaitokseen ja koulutukseen riippuu tietysti heidän arvoistaan. Opiskelijan elämä on täynnä valintoja ja voimistuvat yksilölliset oppimispolut pakottavat tekemään yhä enemmän tärkeitä valintoja. Vanhempien ikäluokkien edustajat tekevät koulutuksessa usein selvästi turvallisuushakuisempia valintoja – jotka tähtäävät mahdollisimman varmaan työpaikkaan, eivät edellytä muuttamista kotiseudulta, eivät vaaranna opintojen suunnitelmien mukaisesti. Nuoremmat saattavat esim. keskeyttää opintonsa puoleksi vuodeksi lähteäkseen reppureissulle maailmalle. Jos keskeytystä ei myönnetä, he uskaltavat erota oppilaitoksesta. On ehkä turha odottaakaan nuorilta kovin tiukkaa kuriin ja ulkopuolelta annettuihin ehtoihin sitoutumista. Sitoutuminen on välttämätöntä - motivaation kuitenkin pitäisi olla sisäistä.

Koulutus: ”Ammattikouluilla edessä kovat säästöt ja uudistus – katso 30 koulun kriisilista”

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005016874.html?utm_medium=social&amp%3Butm_content=www.hs.fi&amp%3Bshare=0b3faa41c2904642014aba6a2c546df8&utm_source=facebook&utm_campaign=facebook-share

Ammatillisen koulutuksen koulutuksen järjestäjä- ja toimipisteverkko on harventunut ja harventumassa entisestään. Opetusministeriö teki keväällä 2016 kaikille 170 ammatillisen koulutuksen järjestäjällä ns. stressitestin, jonka tulosten perusteella se on aloittanut nyt neuvottelut 30 ns. kriisikoulun kanssa. Näiden koulutuksen järjestäjien taloustilanne on todettu stressitestissä huolestuttavaksi ja neuvotteluissa pohditaan yhdessä opetusministeriön kanssa tarvittavia sopeutustoimia.

Järjestäjäkenttä on muutenkin suurten mullistusten kohteena. 10 vuotta sitten koulutuksen järjestämislupa oli 235 organisaatiolla, nyt se on 166:lla. Ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkaukset ja käynnissä oleva koulutusreformi ovat pakottaneet koulutuksen järjestäjiä tekemään radikaalejakin muutoksia. Suuret koulutuksen järjestäjät ovat pystyneet sopeuttamaan talouttaan jo hieman etukäteen, pienemmillä, usein yksityisillä koulutuksen järjestäjillä ei pelivaraa juuri ole. Isoista organisaatioista on helpompi löytää säästömahdollisuuksia hallinnosta ja tiloista leikkaamalla, pienillä koulutuksenjärjestäjillä ei usein ole muuta vaihtoehtoa kuin lähiopetuksen leikkaaminen ja yhdistyminen toisten pienten oppilaitosten kanssa. Oppilaitokset ovat pyrkineet välttämään aloituspaikkojen vähentämistä, mutta siihenkin on jouduttu turvautumaan.

Koulutuksen tarjonnan heikkeneminen ja toimipisteverkoston harveneminen ovat suuria asioita etenkin syrjäisempien maakuntien nuorille ja työnantajille. Jos lähellä ei ole tarjolla ammatillista koulutusta tai tarjolla on vain harvoja aloja, riski jäädä peruskoulun jälkeen kotiin kasvaa. Työnantajille koulutuksen väheneminen toimialueella tarkoittaa vaikeuksia uuden, pätevän työvoiman palkkaamisessa.

Mitä ajattelen? Valtakunnallinen koulutustarjonta on saatava säilymään riittävällä tasolla. Perustelut:

-         Pitkät koulumatkat ovat usein mahdottomia. Julkisen liikenteen yhteydet heikkenevät koko ajan, tosin jotkut uudet toimijat ovat tuoneet positiivisia pilkahduksia. Kuitenkin liian pitkäksi hankalien kulkuyhteyksien takia venyvät koulupäivät ovat yksi tärkeimmistä keskeyttämisen syistä esim. omassa toimipisteessäni. Etenkin heikossa opiskelukunnossa olevilta on kohtuutonta odottaa aamukuudelta lähtevään bussiin ehtimistä. Esim. Nastola-Asikkalan kk –väli on monelle lähes mahdoton kulkea. Samaan aikaan oppilaitokset ovat joutuneet karsimaan asuntolapaikkojen tarjontaa. Esim. Salpauksessa on asuntolamahdollisuus enää yhdessä toimipisteessä entisten kolmen sijaan. Toimipisteverkon harveneminen koskee kovimmin juuri syrjäseutujen nuoria, joilla muutenkin on tutkimusten mukaan usein heikoimmat eväät koulutuspolulleen.

-        Asuinpaikka ei voi määrätä ammattia. Koulutustarjonnan jakautuminen alueellisesti ei vastaa tämän päivän työvoiman kysyntää tai koulutuspaikkojen vetovoimaisuutta. Historian painolastin purkamisessa riittää tekemistä. Esim. Asikkalassa koulutetaan luonto-ohjaajia, vaikka alan työpaikkoja on alueella varsin niukasti. Pitäisikö Asikkalan nuorten sitten kouluttautua luonnonvara-alalle, koska matka muihin kouluihin on kohtuuttoman vaikea? Entä miten nuoren taipumukset, taidot, kiinnostuksen kohteet ja rajoitteet voidaan huomioida, jos kotiseudulla on tarjolla niukasti koulutusta?

Mitä ajattelen? Reformin mukanaan tuoma tutkintouudistus on aika hyvä asia. Perustelut:

-          Tiukka, suppeiden tutkintojen järjestelmä on aikansa elänyt. Ammatillisen koulutuksen reformissa esitetään tutkintorakenteen laaja-alaistamista ja yksinkertaistamista. Lisätietoja: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2016/08/tutkinnot.html . Raportissa Ehdotus uudeksi ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteeksi (OKM) todetaan seuraavasti: ”2000-luvulla tutkintojen määrä on kasvanut merkittävästi. Samaan aikaan työelämä käy läpi murrosta, joka näyttäytyy työtehtävien monialaistumisena ja urapolkujen yksilöllistymisenä. Työtehtävät ovat nykyisin harvoin niin rajattuja, että niissä osaamisen kasvattaminen olisi tarkoituksenmukaista rajattujen ja verrattain kapeiden tutkintojen avulla.” Uskon, että kapea-alaisista tutkinnoista irtautuminen voi helpottaa riittävän monipuolisen koulutustarjonnan turvaamista tulevaisuudessakin. Kun ammattiin liittyvien käytännön taitojen oppimisen on määrä siirtyä yhä suuremmalta osin työpaikoille ja ennen ammattitaitoa yksityiskohtaisesti siirtäneistä opettajista tulee enemmän oppimisen ohjaajia ja valmentajia, joustavuus lisääntyy. Jos kouluilla ei tarvitse olla täydellistä oppimisympäristöä kaikkien kyseisen ammatin osataitojen oppimiseen eikä opettajien tarvitse hallita kaikkien ammattien kaikkia taitoja viimeistä piirtoa myöten, voidaan koulutustarjontaa sopeuttaa työelämän, opiskelijoiden ja yhteiskunnan tarpeisiin.

Haaveenani on, että opiskelija voisi kasata itselleen oikeasti yksilöllisen, hänen vahvuuksiensa ja tavoitteidensa varaan rakentuvan ammatillisen tutkinnon, jossa olisi mahdollisimman vähän tarpeettomia, joustamattomia rakenteita. Minkä alan koulutus hänellä silloin olisi? Tai mikä on tutkintonimike? En usko, että sillä tulee tulevaisuudessa olemaan yhtä paljon väliä kuin nykyisin. Esim. oma koulutusalani (luonto-ohjaajien koulutus) ei ole sellainen, että sillä työskenteleviltä vaadittaisiin muodollista pätevyyttä. (esim. hoito- tai sähköala ovat toki eri asia turvallisuussyistä). Luonto- ja ympäristöalan koulutuksessa onkin jo valmiiksi paljon valinnaisuutta. Ehkä jatkossa opiskelija tulee oppilaitokseen oikeasti etsimään itselleen juuri sellaista osaamista, jota juuri hän tarvitsee, ja hankittuaan sen voi siirtyä joustavasti työelämään esim. portfolio-tyyppisen osaamistodistus mukanaan.

Työelämä ja työllisyys: Joustavat työmarkkinat syntyvät jo koulussa

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000004885045.html

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa referoidaan OECD:n vuoden 2016 Suomi-raporttia, jonka mukaan työpaikkansa menettänyt työllistyy Suomessa useimpia muita OECD-maita nopeammin. ”Tällä vuosituhannella lähes viisi kuudesta työnsä menettäneestä on löytänyt uuden työpaikan alle vuoden kuluessa. Yhtä hyviin lukuihin pääsee OECD-maista vain Ruotsi. Useimmissa muissa maissa, joista tilastoja on saatavilla, vain puolet on palannut töihin vuoden sisällä.”

Vaikeimmin työllistyvät uudelleen henkilöt, joiden koulutustaso on alhainen. Siksi pääkirjoituksessa arvellaankin Suomen väestön hyvän keskimääräisen koulutustason tekevän työmarkkinoista joustavat. Kun osaaminen on kunnossa, uuden, aiemman tasoisen työpaikan löytäminen on helpompaa.

Mitä ajattelen? Uudelleen työllistyminen on erittäin tärkeää etenkin nykyisin, kun elinikäiset työurat samassa työpaikassa alkavat olla kuriositeetteja. Työpaikasta toiseen liikkuminen on usein välttämätöntä, kun työpaikalla tarvitaan eri tilanteissa erilaista osaamista. Mielestäni yhteiskunnan on edelleen tärkeää panostaa korkean koulutustason ylläpitämiseen, vaikka ajat ovatkin taloudellisesti vaikeat. Korkean koulutustason ei kuitenkaan pidä mielestäni tarkoittaa esim. useita eri alojen saman asteisia tutkintoja, vaan enemmänkin henkilökohtaista, uniikkia ”osaamissalkkua”, joka sisältäisi kyseiselle henkilölle tärkeää ydinosaamista ja sillä työllistymistä tukevia aputaitoja.

Työpaikallani ammatillisena opettajan näen usein uudelleenkouluttautujia. Tuntuu aina resurssien ja opiskelijan ajan tuhlaukselta, kun työelämässä näyttötutkintoja suorittanut aikuinen hakeutuu opiskelemaan perustutkintoa opetussuunnitelmaperusteisesti ja joutuu suorittamaan mm. yto-opinnot, jotka ovat monelle tarpeetonta painolastia heidän tavoitellessaan vain sujuvaa paluuta työelämään.

Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus: Yrittäjyyttä tuputetaan niin työttömille kuin koululaisillekin – mutta se ei sovi kaikille

http://www.hs.fi/raha/art-2000002893896.html

Professori Alf Rehn kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan yrittäjyyden pakkosyötöstä. Hän kritisoi ajatusta, että yrittäjyys olisi aidosti hyvä vaihtoehto kaikille työn tai toimeentulon hankkimiseksi. ”Yrittäjyys on vaikeaa, ja se vaatii osaamista ja antautumista. Suomessa yrittäjyys on usein erityisen haastavaa, ja yrittäjä on monia muita turvattomammassa tilanteessa. Juuri siksi vieroksun heittoja, että yrittämisen tulisi olla ”kaikkien juttu”, ja sitä, että sen opettamista yritetään ympätä kaikkialle.”

Rehn kritisoi ajatusta, että yrittäjäksi ryhtyminen olisi jotenkin kansalaisvelvollisuus tässä vaikeassa taloustilanteessa tai että yrittäjyyden tukeminen olisi yleislääke kaikkiin vaikeuksiin.

Oma kantani: Olen pienyrittäjän tytär, ja sitä kautta osaan sekä arvostaa yrittäjiä että suhtautua varauksella yrittäjäksi ryhtymiseen. Omassa työssäni valmennamme opiskelijoita myös yrittäjyyteen. Näkökulmana ei kuitenkaan ole se, että jokaisen pitäisi ryhtyä yksinyrittäjäksi valmistuttuaan. Minusta yrittäjyyskasvatuksessa on keskeistä sisäisen yrittäjyyden, siis esim. vastuullisen ja itsenäisen työtavan, oma-aloitteisuuden, luovan työotteen ja ongelmanratkaisukyvyn kehittäminen.

Yrittäjämäisen asenteen voi nähdä kokonaisvaltaisena suhtautumisena työpaikan tavoitteisiin ja missioon. Yrittäjä ei sano ”ei kuulu toimenkuvaani” vaan katsoo asioita laajemmin. Kyllähän sitä voi konttorirotta siivotakin, jos se auttaa työpaikkaa menestymään. Yrittäjämäiseen toimintaan kuuluu toki myös se, että ylimääräisistä ponnisteluista pitäisi tulla itsellek hyötyä. Tuntityöläisen on turha tehdä ylitöitä, ellei niitä korvata. Yrittäjä ei ylitöitään laske, koska hän pyrkii pitkäjänteisesti yrityksen menestymiseen.

Olen Rehnin kanssa samaa mieltä siitä, ettei kenen tahansa missään nimessä kannata perustaa yritystä. Silti jokaiselle työmarkkinoilla asioivalle olisi hyvä oppia luomaan itselleen työtä, tapahtui se sitten palkkatyössä, toiminimellä tai osakeyhtiössä. Miten löydetään oma ydinosaaminen, kuinka sitä markkinoidaan, miten oma osaaminen hinnoitellaan, miten hankitaan hyviä yhteistyökumppaneita jne.?

 Hyvinvointi: ”Pojilla menee yhä huonommin – professorilla on ratkaisu siihen, miten heidät pelastetaan syrjäytymiseltä”

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005021004.html?share=10f93badd98b3bbf4442e160e4d13f56

Professori Katariina Salmela-Aro on huolissaan nuorten miesten ja poikien syrjäytymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän on ollut mukana laatimassa OECD:n testejä, joilla aletaan vuonna 2017 testata lasten ja nuorten sosioemotionaalisia taitoja. Nämä testit täydentävät PISA-testien antamaa kuvaa lasten ja nuorten tilanteesta eri maissa.

Testeissä tullaan arvioimaan kolmea osa-aluetta: kykyä asettaa ja saavuttaa tavoitteita, yhteistyötaitoja sekä kykyä ilmaista ja säädellä tunteita (ml. optimismi ja itseluottamus). Salmela-Aro arvioi, että suomalaiset lapset ja nuoret saattavat selviytyä hyvin tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa, koska suomalainen sisu-perinne tukee tätä tavoitetta. Yhdessä työskentelemisen ja yhteistyön tekeminen on sen sijaan suomalaisille usein vaikeaa, samoin tunteiden säätely ja sen opettaminen.

Salmela-Aro tuo esiin tilastollisen faktan: joka viides parikymppinen mies ei opiskele, käy töissä tai työharjoittelussa. Tyttöjen ja poikien välinen osaamisero on kasvanut. Salmela-Aro esittää ratkaisuksi näihin (ja muihinkin) ongelmiin oppivelvollisuuden jatkamista 18-vuotiaaksi asti, jotta nuorilta jäisi pois yksi koulutuspolun vaikea nivelkohta eikä tärkeitä tulevaisuutta koskevia ratkaisuja tarvitsisi tehdä murrosiän myrskyvaiheessa. Professori pitää tärkeänä myös sitä, ettei Suomeen synny eritasoisten koulujen järjestelmää, jotta oppilaat eivät joudu taistelemaan paikoista hyvissä kouluissa (kuten esim. Britanniassa). On myös hyvin tärkeää löytää jokaiselle nuorelle koulupolun aikana se asia, jossa juuri hän on hyvä. Sillä on Salmela-Aron mukaan valtava merkitys nuoren itsetunnolle ja motivaatiolle.

Mitä ajattelen? Kannatan tietyin varauksin oppivelvollisuusiän nostamista 18 ikävuoteen. Perustelut:

-        Ammatit, joissa ei vaadita/tarvita ammatillista koulutusta, ovat vähentyneet radikaalisti. Joskus vuosikymmeniä sitten oli ehkä hyvän työmiehen tai –naisen helppoa löytää työtä heti 16-vuotiaana, mutta nykyään vähistä työpaikoista kilpailevat heidän kanssaan paremmin koulutetut ja kokeneemmat työnhakijat. Etenkin vajaakuntoisille (esim. mielenterveyssyistä) kilpailu työpaikoista on raakaa.

-        Koulutuksen ulkopuolelle jäävillä on usein heikot mahdollisuudet työllistyä. Syrjäytymisriskissä ovat kokemusteni mukaan yleensä heikosti peruskoulussa menestyneet nuoret, joiden elämänhallinta on hapuilevaa tai kokonaan hukassa. Monella on myös terveys- tai mielenterveysongelmia, jotka voivat estää palkkatyön tekemisen. Ne 20 % nuorista miehistä, jotka eivät ole työssä tai koulutuksessa, ovat usein juuri niitä, jotka tarvitsisivat tukea säännöllisen elämänrytmin omaksumiseen ja apua Salmela-Aron kuvaamien sosioemotionaalisten taitojen kehittämisessä.

-        Myös työelämään peruskoulusta siirtyvillä on mahdollisuus opiskella. Ammatillinen koulutus on muutenkin siirtymässä toteutettavaksi yhä enemmän työpaikoilla. Esim. varastohommiin päässyt 16-vuotias voisi ryhtyä suorittamaan alan ammatillista perustutkintoa oppisopimuksella, joustavasti työnteon ohella. Myöhemmin työpaikkaa vaihtaessaan hänellä olisi työkokemuksen lisäksi myös tutkintotodistus taskussa. Tämä tosin edellyttää, että työpaikan löytäneet nuoret ohjataan oppisopimus- tms. järjestelmän piiriin ja tutkinnon suorittamista tuetaan riittävästi. Myös Salmela-Aro ehdottaa oppisopimusta lukion tai ammatillisen oppilaitoksen vaihtoehdoksi.

-        Mutta: Nykyisin kolmivuotista ammatillista perustutkintoa eivät useimmat ehtisi suorittaa 18 v ikään asti. Monelle huonosti motivoituneelle tai heikossa koulukunnossa olevalle pidennetty oppivelvollisuus voisi tarkoittaa vain amiksessa roikkumista parin vuoden ajan.

Mitä ajattelen? Kannatan Salmela-Aron kuvaamien sosioemotionaalisten taitojen opettamista lapsille ja nuorille. Perustelut:

-       Työelämän luonne on muuttunut ja muuttumassa. Vaihetyöntekijä –tyyppisiä työpaikkoja on yhä vähemmän. Itsenäisen, vastuullisen työotteen ja tiimityöskentelytaitojen merkitys kasvaa. Organisaatioiden uudistuessa kustannustehokkuutta tavoiteltaessa karsitaan usein välijohdosta, siis perinteisestä työnjohto-portaasta. Uuden ajan työntekijöiden on pystyttävä johtamaan itseään ja omaa työtään sekä työskentelemään vaihtuvissa projektitiimeissä, erilaisten työtehtävien ja hankkeiden parissa. Tämä on vaikeaa monelle niistä, jotka ovat käyneet frontaaliopetukseen perustuvan peruskoulun. Peruskouluihin opetussuunnitelmauudistuksen myötä ilmestynyt, paljon parjattu ja taivasteltu ilmiöoppiminen saattaa helpottaa uuden ajan työelämään sopeutumista yllättävän paljon.

-        Mielenterveysongelmat lisääntyvät. Omassa työssäni ammatillisessa peruskoulutuksessa kohtaan uuvuttavan paljon huonosti voivia nuoria ja nuoria aikuisia, niin naisia kuin miehiäkin. Haasteista ja vastoinkäymisistä selviytyminen on monelle ylivoimaista. Pitkäjänteisyys (tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen) on vierasta tässä ubiikkiyhteiskunnassa (kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa). Elämästä tulee herkästi hallitsematonta sössöä ja kaaosta, kun joka puolelta (etenkin somesta) tulee jatkuvasti herätteitä, joihin tulee takerruttua. Toivo paremmasta ja oman hallinnan lisääntymisestä on kokemusteni mukaan löydettävissä, jos nuoria autetaan suunnittelemaan elämäänsä ja noudattamaan suunnitelmiaan. Optimismi ja itseluottamus eivät ole höttöä ja hattaraa, vaan ne ovat opeteltavissa ja rakennettavissa onnistumisen kokemusten myötä. Pidennetyn oppivelvollisuuden aikana niiden rakentamiseen voisi olla enemmän aikaa.

Ammattikorkeakoulun opintokoordinaattorin matkassa

Pääsin tänään koko päiväksi Lahden ammattikorkeakoulun matkailun ja liiketalouden alojen opintokoordinaattori Enni Rantahalmeen vieraaksi. Päivä oli äärettömän mielenkiintoinen ja Ennin ajatukset ohjauksesta herättivät paljon ajatuksia. Sain seurata neljää ohjauskeskustelua sekä kuulla jaopintokoordinaattorin työstä.

Lahden ammattikorkeakoulussa on aikoinaan ollut hyvin kirjavat ohjauskäytännöt ja -toimintamallit. Organisaatiomuutosten yhteydessä niitä on yhtenäistetty ja järkeistetty perustamalla neljä opintokoordinaattorin virkaa, kukin omille koulutusaloilleen. Nämä neljä opintokoordinaattoria toimivat omien yksiköidensä johtajien alaisuudessa, mutta tapaavat viikottain ja tekevät yhteistyötä. Toiset opintokoordinaattorit ovatkin tärkeitä työkavereita, joiden kanssa voi esim. pohtia mieltä askarruttavia asioita ja purkaa haastavia tilanteita.

Opintokoordinaattoreiden työnkuva on laaja. Työnkuva on määritelty 1.8.2016 alkaen, kun opintokoordinaattorien virat perustettiin. Keskeinen tehtävä on tukea opettajatutoreiden toimintaa ja edistää laadukasta, tasalaatuista ohjausta Lahden ammattikorkeakoulussa. Työtehtäviä ovat:

• Ohjaustoiminnan kehittäminen ja organisointi sekä oppimisympäristöjen kehittäminen opinnollistamisen näkökulmasta
• Opintotehokkuuden lisääminen
• Opintojen eteneminen
• Päätökset (esim. opinto-oikeusasiat, AHOT-päätökset, hyväksuiluvut)
• Haku ja valinta (esim. valintakokeiden koordinointi, tiedusteluihin vastaaminen)
• Avoimen AMK:n ohjauksen kehittäminen ja ohjaus
• Yliaikaisten tai ns. sopimusopiskelijoiden ohjaaminen
• Opiskelijahyvinvointityöryhmä
• Yhteistyö opintopsykologin, erityisopettajan, terveydenhoitajan ja viranomaisten kanssa
• Opiskelun aloituksen koordinointi (esim. orientoivat viikot)
• Opiskelija- ja opettajatutoreiden koulutus ja ohjaus
• Markkinointi
• Koulutusalojen avoimien ovien päivien organisointi
• Opintotukilautakunnan työskentelyyn osallistuminen

Omaan oppilaitokseeni verrattuna opintokoordinaattorin toimenkuva eroaa melko paljon oman opinto-ohjaajamme toimenkuvasta. Opintokoordinaattori tekee monia sellaisia tehtäviä, jotka meillä ovat ryhmänohjaajan tai esim. kuraattorin vastuulla. Kuraattoria ei Lahden ammattikorkeakoulussa olekaan (erityisopettaja sen sijaan löytyy). Opintokoordinaattorin lisäksi opiskelijoiden ohjausta tekevät LAMK:ssa opiskelija- ja opettajatutorit (joita on vähintään yksi, joskus jopa kaksi opiskelijaryhmää kohden) sekä mm. opintosihteerit. Opintokoordinaattorin tehtävänä on kouluttaa ja ohjata näitä opettaja- ja opiskelijatutoreita. Koordinaattori ei ole opettajiin nähden esimiesasemassa, vaan asiantuntijaroolissa, mikä tuo omat haasteensa ohjauksen koordinointiin ja kehittämiseen. 

Opiskelijat tulevat opintokoordinaattorin asiakkaiksi usein juuri silloin, kun opiskelut eivät edisty esim. haastavan elämäntilanteen vuoksi. Opintokoordinaattorin (OK) työn ydintä on opintojen etenemisen varmistaminen. Keskustellessaan opiskelijoiden kanssa OK mm. avaa opiskelijalla olevia vaihtoehtoja, auttaa käyttämään opintojen suunnittelutyökaluja (esim. opintojaksoille ilmoittautuminen WinhaWillen kautta tai oman lukujärjestyksen laatiminen lukkarikoneen avulla) sekä laatii suunnitelmia opintojen suorittamisesta. 

Minusta oli todella mielenkiintoista, että opintokoordinaattorin työn tärkeä osa on juuri ns. erikoistapausten ohjaaminen. Opettajat siis opettavat aineitaan suunnitelmien mukaisesti, mutta erilaisia valintoja tekevät tai esim. opinnoissa jälkeen jäävät opiskelijat siirtyvät OK:n asiakkaiksi. OK:t ovat hyvin tärkeä linkkejä keskeyttämisvaarassa olevien opiskelijoiden tukemisessa ja uskoisin heidän työllään olevan suuri merkitys keskeyttämisten ehkäisyssä. 

Ammattikorkeakouluopiskelijoilta edellytetään melkoista omatoimisuutta opintojensa suunnittelussa ja toki itse opiskelussakin. Opiskelijat esim. ilmoittautuvat itse opintojaksoille WinhaWillen kautta, laativat viimeistään valinnaisten opintojen alkaessa itselleen henkilökohtaisen lukujärjestyksen. Lähiopetusta ei ammattikorkeakouluissakaan enää ole liiaksi, joten suuri osa sisällöistä opitaan yksilö- tai ryhmätehtävien tai erilaisten projektien kautta. Itseohjautuvuus on siis välttämätöntä. Kun se ei riitä, OK auttaa. 

Yksi ammatillisessa perus- ja aikuiskoulutuksessa keskeinen elementti, opintojen henkilökohtaistaminen, ei ammattikorkeakouluissa (ainakaan LAMK:ssa) ole kovin tärkeä. Varsinaista HOPS-työkalua ei ole käytössä eikä opiskelijoiden kanssa käydä varsinaisia HOPS-keskusteluja. Opiskelijoilla on koulutusalasta riippuen vaihtelevasti valinnaisuutta opintojen sisällön suhteen, mutta osaamisen hankkimistavat on tarkemmin määritelty. Esimerkiksi opiskelujen aikaisen työkokemuksen opinnollistaminen on vasta muotoutumassa. Esimerkiksi taloushallinnon töitä tekevä liiketalouden opiskelija voi kuitenkin halutessaan osoittaa osaamisensa opettajalle ns. näytöllä, joka voi olla vaikkapa opiskelutovereille pidetty asiantuntijaluento, raportti tai video käytännön työtehtävien tekemisestä. Opettajat päättävät viime kädessä, voiko heidän opettamansa kurssin suorittaa vaihtoehtoisella tavalla.

Lahden ammattikorkeakoulussa on panostettu viime vuosina avoimen ammattikorkeakoulun kehittämiseen. Siitä onkin tullut hyvä väylä mm. sellaisille opiskelijoille, joille koulun ovet eivät pääsykokeiden kautta auenneet. Aloittaviin ryhmiin voidaan ottaa mukaan ns. polkuopiskelijoita, jotka opiskelevat virallisesti avoimen ammattikorkeakoulun kautta (maksullista) ja voivat tietyn opintopistemäärän suoritettuaan hakea Opintopolun kautta varsinaiseksi opiskelijaksi (ilman pääsykoeprosessia). Ammatilliseen peruskoulutukseenkin tarvittaisiin jonkin tällainen matalan kynnyksen sisääntuloväylä. Myös opintojen pitkittyessä liikaa opiskelija voidaan ohjata suorittamaan ne loppuun avoimessa ammattikorkeakoulussa (maksullista) ja hakemaan ne suoritettuaan taas opiskeluoikeutta (jolloin voi valmistua).

Seuraamani ohjauskeskustelut liittyivät melko tyypillisiin tilanteisiin, joissa opiskelija tarvitsee opintokoordinaattorin apua. Opiskelijat tarvitsivat ohjausta rästiin jääneiden tai jäljellä olevien viimeisten opintojen loppuun saattamisessa, verkkotyökalujen käytössä tai muuten oman opiskelun suunnittelussa. Opinto-oikeuden jatkaminen, suuntautumisen tai opintoalan vaihtaminen tai oppilaitoksesta eroaminen ovat myös asioita, joiden hoitamiseen tarvitaan opintokoordinaattoria. Kaikissa seuraamissani ohjaustilanteissa käytiin läpi opiskelijan opintojen tilannetta tietokoneelta, mikä on OK:n mukaan hyvin tyypillistä. Opiskelijoiden tilanne käytiin yksityiskohtaisesti ja selkeästi läpi ja tehtiin tarkka suunnitelma seuraavista askelista tavoitteiden saavuttamiseksi.

Opintokoordinaattorin ohjattavina on valtavasti opiskelijoita, jotka eivät toki kaikki koskaan asioi hänen kanssaan. Tiettyihin oppiaineisiin, tehtäviin ja arjen opiskeluun liittyvät ohjaustilanteet hoituvat usein opettajatutoreiden kanssa. Opiskelijatutoreiden tehtävästä emme ennättäneet kovin paljon keskustella. Osa opiskelijoista saattaa myös haluta asioida juuri opintokoordinaattorin eikä esim. oman opettajatutorin kanssa, eikä heitä käännytetä pois.

Koska opintokoordinaattori ei pidä (eikä voi pitää) opiskelijarekisteriä, hän ei voi muistaa yksittäisten opiskelijoiden asioita. Kun ajanvaraukset tulevat sähköpostitse, on usein mahdotonta muistaa opiskelijan nimen perusteella, millainen ohjaushistoria hänen kanssaan on ollut. Tapaamiset alkavatkin usein pienellä tilannepäivityksellä - miksi tapamme nyt, mitä sovimme/puhuimme viime kerralla. Ohjattavien kanssa ei yleensä ehdi muodostua kovin pitkäaikaisia tai luottamuksellisia suhteita. OK auttaa ratkomaan opintoihin liittyviä ongelmia, mutta suhde rajautuu ohjaustilanteisiin ja nimenomaan opintojen edistymiseen. Opintojen pitkittyessä vastuu opiskelijan ohjaamisesta siirtyy opettajatutorilta OK:lle, joten näihin opiskelijoihin ehtii muodostua läheisempi suhde.

OK:n sähköposti kilahtelee taukoamatta ja sen purkaminen vie paljon aikaa. OK:lla ei ole omaa työpistettä, vaan hän työskentelee kahdella eri kampuksella varaten käyttöönsä jonkin vapaan työtilan tai hyödyntää vapaamuotoisempia oleskelutiloja. Läppäri kulkee kainalossa ja ovet sekä tulostimet toimiva tägillä. Yksi työn hyvistä puolista on vapaus suunnitella oma ajankäyttönsä. Opintokoordinaattorilla on kiinteä viikkotyöaika. Työajan käyttöä ei tarvitse eritellä, kunhan työnkuvaan sisältyvät työtehtävät tulevat tehdyiksi. Työn tuloksellisuutta mitataan lähinnä laatumittareilla, esim. opiskelijapalautteen avulla.

Koska opinto-ohjauksesta ei ole säädetty ammattikorkeakouluja koskevassa lainsäädännössä, ohjaus on järjestetty eri ammattikorkeakouluissa hyvin eri tavoin. Lahden ammattikorkeakoulussa ohjaus on nähty erittäin tärkeäksi ja siihen on selvästi panostettu. Valtakunnallista yhteistyötä ammattikorkeakoulujen opinto-ohjaajien välillä ei ole.

Oli antoisaa ja ajatuksia herättävää päästä kurkistamaan tähän maailmaan. Ammattikorkeakoulun ja oman perustutkinto-todellisuuden yhtäläisyyksien ja erojen reflektoiminen jatkuu varmasti pitkään. Opintokoordinaattori Enni teki työtään varmalla ja ihmisläheisellä otteella, opiskelijoita kuunnellen ja vahvalla asiantuntemuksella. Työtä, jolla varmasti on tarkoitus.

Ohjaamossa hybridipalveluiden jäljillä

Vierailin tänään Lahden Ohjaamossa. Ohjaamo on verkostomainen ohjauspalvelupiste, tai hybridipalvelupiste, jossa 17-29-vuotiaat nuoret voivat vierailla saamassa neuvontaa ja ohjausta työhön ja opintoihin liittyvissä asioissa. Ohjaamon katon alle on koottu mm. nuorisopalveluiden, TE-toimiston, terveydenhoidon ja koulutuksenjärjestäjän palveluita. Oikeastaan ainut puuttuva, nuorten ja nuorten aikuisten elämään liittyvä palveluntarjoaja on KELA. Samassa rakennuksessa palvelee myös nuorten psykososiaalisen tuen yksikkö Domino. Ohjaamo julkaisee netissä "lukujärjestystä", josta asiakkaat voivat tarkistaa, milloin mitäkin palvelua on saatavilla ja sovittaa oman käyntinsä sen mukaan.

Ohjaamo pyrkii siis tarjoamaan matalan kynnyksen ohjauspalveluita koulutuksen ja palkkatyön ulkopuolelle jääneille nuorille aikuisille. Minua ohjasi Koulutuskeskus Salpauksen leivissä työskentelevä Petri Moilanen, joka toimii KohtaAmossa ohjaajana. KohtaAmo on osa Hämeen ELY-keskuksen rahoittamaa OPINtie -hanketta. Sattumalta sillä on sama nimi kuin Ohjaamoja kehittävällä ja koordinoivalla Kohtaamo -hankkeella. KohtaAmon perustehtävänä on tehdä hakevaa toimintaa, siis ohjata koulutuksen ulkopuolelle jääneitä koulutuksen piiriin. KohtaAmon ohjaajat eivät varsinaisesti selvittele ohjattavien koulukuntoisuutta, mutta ohjaavat heidät tarvittaessa muiden palveluiden pariin selvittelemään opiskelussa selviytymiseen vaikuttavia asioita (esim. päihderiippuvuus, mielenterveysongelmat, elämänhallinta).

Keskustelin Petrin kanssa pitkään Ohjaamon ideologiasta sekä erityisesti matalan kynnyksen periaatteesta. Petrin rooli Ohjaamossa on pohtia asiakkaiden kanssa sopivan koulutuksen valintaa, neuvoa vaihtoehdoissa ja auttaa hakuprosesseissa. Hän toimii yhdyshenkilönä oppilaitoksiin ja koulutusaloille - tarvittaessa vaikka saattaa asiakkaan haastatteluun saakka. Asiakkaat ovat aiemmin kokeneet vaikeaksi saada tietoa esim. Koulutuskeskus Salpauksesta. Organisaatio onkin monimutkainen - jokaisella koulutusalalla on omat opinto-ohjaajansa, ja oikean henkilön löytäminen langan päähän voi olla työn takana. KohtaAmossa voi istahtaa rauhassa alas kahvikupillisen kanssa, ja ohjaaja osaa auttaa mieltä painavissa kysymyksissä - tai etsiä tarvittavan tiedon.

Ohjaamon tavoitteena on vähentää asiakkaiden pompottelemista luukulta toiselle. Vierailuni aikanakin ehdin nähdä parin asiakkaan palvelemista. Käynti voi alkaa jo Ohjaamon viihtyisästä aulasta, jossa on tarjolla mm. kahvia ja kaakaota automaatissa. Kun suurin osa asiakkaille keskeisistä palveluntarjoajista on saman katon alla, voidaan hänet heti alussa ohjata sopivimman henkilön pakeille. Usein käy Ohjaamon henkilöstön mukaan myös niin, että asiakas saa samalla käynnillä hoidettua kaikki ajankohtaiset koulutukseen ja työhön liittyvät asiansa.

Kiersin vierailuni aikana haastattelemassa kaikkia paikalla olleita työntekijöitä heidän roolistaan Ohjaamossa. Osa rakennuksessa työskentelevistä hallinnoi hankkeita tai esim. suunnittelee nuorisopalveluiden toimintaa. Osa tekee käytännön asiakastyötä, kuten Lahden nuorisopalveluiden työhönvalmentajat ja TE-toimiston virkailijat. Jotkut Ohjaamon työntekijöistä ovat siellä säännöllisesti viitenä päivänä viikosta, toiset taas silloin tällöin, esim. TE-toimiston virkailijat vuorottelevat Ohjaamo-päivystyksissä. Tila on suunniteltu avoimeksi ja rennoksi. Jotkut työpisteet on korvamerkitty tietyille toimijoille, toiset ovat joustavasti kenen tahansa tarvitsijan käytössä. Työpisteet ovat lasiseinäisiä ja ovet yleensä. Myös rennot aulatilat ovat tarvittaessa käytettävissä ohjauskeskusteluihin.

Ohjaamon henkilöstön yhteinen mielipide tuntui olevan, että eri toimijoiden kokoamisesta saman katon alle on todellista hyötyä, niin asiakkaille kuin henkilöstöllekin. Yhteistyö on helppoa, kun "työkkäri on tuossa aulan toisella puolella" - asiakkaan voi saman tien ohjata keskustelemaan vaikka koulutusasioista, jos ne tulevat ohjauksessa esille. Asiakkaan ei myöskään tarvitse tietää etukäteen, mikä taho häntä pystyy parhaiten auttamaan.

Toimijat kokivat yhteistyön syventyneen yhteisten toimitilojen ja toimintamallin myötä. Yhteistyö on myös ehkä vähentänyt päällekkäisten palvelujen tarjoamista. Esim. KohtaAmon ohjaajat tekivät aluksi samantyyppisiä työtehtäviä kuin etsivät nuorisotyöntekijät (esim. sosiaalitoimistossa asiointi), mutta tästä luovuttiin, kun päällekkäisyys huomattiin. Toisaalta Ohjaamon toimijoiden asiantuntemus toistensa "kentästä" paranee konkreettisen yhteistyön myötä. He oppivat entistä paremmin neuvomaan asiakkaita toistensa palveluissa. Petrin mielestä ideaalitilanne olisikin, että Ohjaamon ohjaajat olisivat monialaisia ja heillä olisi mahdollisuus neuvoa ja tehdä asiakkaita koskevia päätöksiä yli organisaatiorajojen. Silloin asiakkaat voisivat asioida jopa vain yhden henkilön kanssa.

Ohjaamon reviiri alkaa siitä, mihin oppilaitosten opinto-ohjaajien työkenttä päättyy - opiskelijan eroamisesta oppilaitoksesta tai oppilaitokseen valituksi tulemisesta. Valtakunnallisessa hankkeessa pohditaan kuitenkin esim. sitä, miten opoja voisi tukea opiskelijoiden ohjaamisessa heidän ollessaan kirjoilla oppilaitoksessa. Säädökset ja esim. tarjolla olevat palvelut muuttuvat koko ajan, eikä opinto-ohjaajien ole helppoa pysyä niistä perillä. Toisaalta esim. KohtaAmon ohjaajien vaikutusmahdollisuudet päättyvät, kun opiskelija on tullut valituksi koulutukseen. Vastaanottavan oppilaitoksen toimintakulttuuriin, opiskelijan kohtaamiseen tai esim. omaan ryhmään liittymiseen eivät KohtaAmon ohjaajat voi vaikuttaa. Joskus sama asiakas palaa jälleen KohtaAmoon.

Keskustelimme myös ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvästä mahdollisuudesta jatkuvaan hakuun ja toisaalta mahdollisuudesta suorittaa yksittäisiä tutkinnon osia. Turvallisen ryhmän ja yhteisöllisen toimintakulttuurin rakentaminen on usein haastavaa jo pysyvänkin ryhmän kanssa - miten käy niille koulutukseen hakeutujille, joiden opiskeluvalmiudet ovat jo muutenkin heikot? Kun ovi käy koko ajan, ryhmäytymisprosessi alkaa periaatteessa aina alusta. Ryhmään liittyminen on vaativa sosiaalinen taito, ja monilla Ohjaamonkin asiakkaista on haasteita sosiaalisten tilanteiden ja vuorovaikutustaitojen kanssa. Toisaalta jatkuva haku pienentäisi viivettä, joka usein syö koulutuksesta innostuneiden hakijoiden motivaatiota. Kun kipinä on syttynyt, koulutukseen pitäisi päästä mahdollisimman pian ja matalalla kynnyksellä kiinni. Kuinka moni oppilaitos tai koulutusala on oikeasti valmis vastaanottamaan uusia opiskelijoita pitkin vuotta, etenkään minimiin vähennetyillä resursseilla ja henkilöstöllä?

Vaikutelmani Ohjaamosta ja KohtaAmosta sen osana oli erittäin positiivinen. Toimijoiden mukaan rasitteena on leimautuminen nuorisotoimen palveluksi - Ohjaamoa saatetaan esim. luulla nuorisotaloksi tai kuvitella, että palvelut on tarkoitettu aivan nuorille asiakkaille. Myös aikuisten Ohjaamoja on kuulemma syntymässä. Toimijoiden välinen yhteistyö vaikutti lämpimältä ja välittömältä. Tilasta ja toimintamallista oli onnistuttu luomaan helposti lähestyttävä, ei ollenkaan virastomainen. Toivottavasti toiminta pystytään vakiinnuttamaan hankkeiden jälkeenkin. Kaavake-Suomi ei tarvitse lisää verkkopalveluita ja anomuslomakkeita, vaan välittäviä ihmisiä, jotka auttavat aukomaan elämäntilanteen solmuja.

Ohjauskeskustelujen työkalut

Jos toimintasi inspiroi muita haaveilemaan, oppimaan, tekemään ja olemaan enemmän, olet johtaja.

— John Quincy Adams

Opinto-ohjaajakoulutuksen aikana olen kiinnittänyt huomioni mm. ohjauskeskustelujen rakentamiseen. Aiemmin opettajan/valmentajan työhöni liittyvät ohjauskeskustelut ovat usein alkaneet hetken mielijohteesta tai satunnaisesta kohtaamisesta. Tietoisella pysähtymisellä ja läsnäololla saa paljon aikaan, ainakin kohdatuksi tulemisen kokemuksen. Joskus ohjauskeskustelut taas ovat "kyselytunteja", joissa opiskelijalla on kimppu irrallisia kysymyksiä ja pulmia, joihin etsitään nopeita ratkaisuja.

Kun kysymykset eivät ole erityisen filosofisia (esim. mitä valinnaisia yto-opintoja voin tehdä työssäoppimisjaksolla), vastaukset löytyvät usein helposti, viimeistään tietokoneen avulla. Osa keskusteluista käsittelee kuitenkin suuria, vaikeasti ratkeavia teemoja, kuten opiskelijoiden jaksamista, heikosta kielitaidosta aiheutuneita ongelmia, epävarmuutta omien valintojen edessä tai vaikkapa huonoksi koettua opiskeluilmapiiriä. Tällaisissa keskusteluissa ohjaaja kaipaa usein jotain kättä pidempää, siis työkaluja.

Yksinkertaisimmillaan työkaluiksi voi kai lukea vaikkapa tiettyyn ohjausteoriaan pohjautuvat kysymykset, vaikkapa ratkaisukeskeiseen ohjaukseen liittyvät asteikko- ja ihmekysymykset. Netti on myös pullollaan monimutkaisiakin ohjaustyökaluja, jopa simulaattoreita. Osa jaossa olevista työkaluista on hyviä ja teräviä, osa hirveää sössöä. Vaikeinta valmiiden, strukturoitujen työkalujen käytössä varmaankin on tarpeen ja työkalun kohtauttaminen. Ohjattavan tilanteeseen sopivaa täsmäasetta ei välttämättä ole helppoa löytää. Onneksi ohjaustyökaluja voi myös kehitellä ja keksiä itse, vaikkapa lennosta ohjauskeskustelun kuluessa. Kunhan oma luovuus ja kekseliäisyys riittävät.

Olen oppinut arvostamaan ihan uudella tavalla ohjauskeskustelujen valmistelemista ja suunnittelemista. Aiemmin olen arvottanut tärkeimmäksi sen, että ohjausta on joustavasti ja runsaasti saatavilla, että ohjaus voi reagoida hetkessä syntyviin tarpeisiin ja siten raivata esteitä opiskelijan itsenäisen oppimisen tieltä. Tämä käsitys liittyy tapaamme toteuttaa luonto-ohjaajien koulutusta tiimioppimisen keinoin. Hetkessä elävän ohjauksen tarjoaminen on kuitenkin paitsi ohjaajan voimia ja työaikaa tuhlaavaa, usein vähän tehotonta opiskelijan näkökulmasta. Ohjaaja ei pysty valmistautumaan improvisoituihin ohjauskeskusteluihin eikä voi etukäteen perehtyä opiskelijan tilanteeseen tai historiaan. Vaikka meillä on vähän opiskelijoita, on silti vaikeaa muistaa jokaisen kanssa sovittuja yksityiskohtaisia, omia oppimispolkuja. Opiskelijan on vaikea luottaa ohjaajaan, joka ei esimerkiksi muista, että opiskelijan pitäisikin parhaillaan olla työssäoppimassa eikä koululla. Myöskään sopivia ohjaustyökaluja ei improvisoidessa pysty etukäteen valitsemaan.

Työkaluongelmaa helpottavat tietyt, yhteiseen käyttöön valitut työkalut. Jokainen opiskelija tekee meillä oppimissopimuksen sekä oman reittikartan (vrt. hops). Jokainen myös kerää merkintöjä työturvallisuuspassiin (joka on kampuksella itsenäisesti työskentelemisen edellytys) sekä perustaitopassiin (jolla varmistetaan taitojen kertyminen ennen vasta ensimmäisenä keväänä suoritettavaa ammattiosaamisen näyttöä). Jokaiselle kertyvät myös treeniläsnäolot, keikkapisteet ja lukupisteet. Nämä työkalut auttavat ohjaajaa ja ohjattavaa hahmottamaan ohjattavan oppimispolkua ja etenemistä sillä. Lisäksi tarvitaan kuitenkin tilannekohtaisia työkaluja helpottamaan päätöksentekoa erilaisissa tilanteissa.

Millainen sitten on hyvä ohjaustyökalu? Mielestäni sen takana tulisi olla vahva teoria/näkemys, ihmiskäsitys ja ajatus ohjauksen tavoitteista. Työkalua käyttävän tulisi olla tietoinen näistä työkaluun sisäänrakennetuista olettamuksista. Esim. ihmekysymystä käyttäessään ohjaajan tulisi tiedostaa ratkaisukeskeisyyden taustaolettamukset.

Opiskelijat täyttävät usein mielellään myös "hömppätestejä" tyyliin "mikä Muumi-hahmo olet", mutta niillä ei ole ohjauksessa muuta kuin viihteellistä käyttöä. Hyvä ohjaustyökalu auttaa hahmottamaan omaa tilannetta, tuottaa oivalluksia ja uusia havaintoja, tukee päätöksenteossa. Sillä on siis tavoite ja tarkoitus.

Mielestäni hyvä ohjaustyökalu ei kuitenkaan saa "lukita vastausta". Ohjaustyökalu ei voi olla "maaginen 8-pallo", joka kertoo lopullisen vastauksen. Ohjaustyökalu tuottaa aineksia päätöksentekoon tai auttaa järjestämään päänsisäistä kaaosta, mutta sen ei minusta pitäisi tehdä päätöstä ohjattavan puolesta. Hyvä ohjaustyökalu ei kerro, ettei sinusta voi tulla yrittäjää. Se auttaa sen sijaan näkemään yrittäjyyteen mahdollisesti liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia omalla kohdalla.

Aion ryhtyä keräämään itselleni omaan työtapaani soveltuvia, hyväksi kokemiani ohjaustyökaluja helposti saataville. Siten voin hyödyntää niitä ohjauskeskusteluissa ilman itse paperille kömpelösti raapustettuja lappusia. Tai sinne päin muisteltuja hutaisuja. Varautuminen on kuitenkin myös opiskelijoiden kunnioittamista.

Kognitiivista kompurointia - miten teoriaa hyödynnetään livenä?

Opinto-ohjaajakoulutukseen kuuluu yhtenä harjoitustehtävänä kahden aidon ohjauskeskustelun videointi ja analysointi. Olen nyt käynyt (ja toki taltioinut) molemmat keskustelut. Tehtävä on minusta ollut erittäin hyödyllinen ja avannut kiinnostavia näkökulmia omaankin työhöni.

Ohjauskeskusteluissa oli määrä soveltaa joitakin lähijaksoilla esitellyistä ohjausteorioista. Ensimmäisessä sovelsin ratkaisukeskeistä ohjausteoriaa, ihan kelvollisin tuloksin. Jälkimmäisessä keskustelussa valitsin käyttöön kognitiivisen ohjausteorian, mutta ihan täysin en tämän lähestymistavan kanssa päässyt sinuiksi. Valitsemani ohjaustyökalu ei oikein toiminut enkä ehkä ollut etukäteen kunnolla suunnitellut, miten kognitiivinen lähestymistapa keskustelussa toteutuisi.

Keskustelukokeilut herättivät minussa muutamia ajatuksia opinto-ohjaajan työstä yleensä ja erityisesti ohjauskeskusteluista.

Kuka on oikea henkilö ohjaamaan?

Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijaa ohjaavat usean eri ammatin edustajat. Päävastuu opiskelijan opinnoista on hänen ryhmänohjaajallaan. Moni muukin opettaja (esim. valinnaisuuksista riippuen) saattaa olla suuri vaikuttaja hänen valinnoissaan. Opinto-ohjaajan tehtävä on ohjata esimerkiksi jatko-opintoihin ja auttaa yhteisten tutkinnon osien opinnoissa.

Omassa työssäni ohjaan opiskelijoitani enemmän kuin ammatillisen koulutuksen ryhmänohjaajat yleensä. Toteutamme koulutusta tavalla, joka edellyttää opiskelijoilta jatkuvaa valintojen tekemistä - olivatpa ne sitten suuria päätöksiä työssäoppimispaikoista tai pieniä, päivittäisiä valintoja (aloitanko jo keikan valmistelut vai lykkäänkö). Perinteisten opiskelutaitojen sijasta tai lisäksi tarvitaan hyvää itsetuntemusta sekä itsekuria - taitoa käsitellä itseään. Ohjauskeskustelut käsittelevät yhtä hyvin näitä oman itsensä ja toisten johtamisen pulmia kuin vaikkapa opintojen rakennetta.

Ohjaamisen tekee mahdolliseksi luottamussuhde ohjattavaan. Sen synnyttäminen on aika herkkä ja pitkä prosessi. Ennen kuin ohjattava uskaltaa oikeasti avata elämäänsä ja esim. unelmiaan tai luottaa tärkeässä valintatilanteessa ohjaajan harkintakykyyn, pitää se luottamus ansaita. Miten se mahtaa olla mahdollista opinto-ohjaajalle, joka tapaa opiskelijoita harvoin eikä hirveästi tunne heidän tilannettaan?

Olen usein huomannut myös sen, että "minun" opiskelijani saattavat kääntyä tietyissä asioissa mielummin samaa työtä tekevän kollegani puoleen. Samoin osa "hänen" opiskelijoistaan voi hakea ohjausta minulta tilanteissa, joissa tuntevat minun voivan/osaavan auttaa paremmin. Meille se sopii hyvin. Mutta jos opiskelija ei löydä oman koulunsa/alansa opinto-ohjaajan kanssa yhteistä säveltä, vaihtoehtona on jälleen kääntyä ryhmänohjaajan puoleen. Ohjattaville sillä on todella paljon väliä, kenen kanssa asioitaan hoitavat. He saattavat esim. kieltäytyä asioimasta opinto-ohjaajan kanssa, vaikka heidän on "pakko" hoitaa esimerkiksi osaamisen tunnustamiset aiemmista opinnoista.

Opiskelijahuoltolaki tarjoaa nykyisin opiskelijalle monissa tilanteissa mahdollisuuden valita, ketkä hänen asioitaan käsittelevät. Toisaalta on hyvä, että opiskelija kokee tulevansa ymmärretyksi ja oikealla tavalla kohdatuksi. Toisaalta opiskelijan valinnanvapaus saattaa kasata töitä sen "ymmärtäväisen" ohjaajan niskaan tai opiskelija voi ajautua hoitamaan asioitaan sellaisen henkilön kanssa, joka ei hänen asioitaan pysty ratkaisemaan.

Ihannetapauksessa opiskelijoita palvelemassa olisi useammasta, ehkä eri ammatteja edustavasta henkilöstä koostuva tiimi, jonka kaikki jäsenet olisivat riittävän hyvin perillä mm. opiskelijan tutkinnosta, taustasta ja tarjolla olevista mahdollisuuksista ohjatakseen häntä. Tieto ei kuitenkaan siirry riittävän hyvin. Sen estää jo salassapitovelvollisuus ja arjen kiireet. Pahimmassa tapauksessa opiskelija joutuu jokaisen tukihenkilön kanssa aloittamaan tarinansa alusta, kertaamaan ja selittelemään.

Uskon olevani menossa oikeaan suuntaan, kun ohjaan opetus- ja valmennustyön sisällä ja kyljessä.

Ohjausmenetelmien ja -työkalujen valitseminen

Heikkouteni (ja tavallaan vahvuuteni) ohjaajana on ollut epämääräisyys ja suunnittelemattomuus. Ohjauskeskustelut alkavat usein hetken mielijohteesta, opiskelijan ilmestyttyä ovelleni, jolloin valmistautumiseen tai suunnitteluun ei ole ollenkaan aikaa. Olenkin hyvin harvoin jäsentänyt keskusteluja mielessäni jonkin teoreettisen lähestymistavan kautta, tai käyttänyt suunnitellusti mitään työkaluja yksilökeskusteluissa. Ryhmiä ohjatessani työkalujen käyttö on luontevampaa.

Jotta työkalut ja taustateoriat tulisivat itselle tehokkaaseen käyttöön, pitäisi varmaan tehdä paljon kokeiluja niiden kanssa. Testata valmiita työkaluja ja niistä saatujen kokemusten perusteella muokata oman alan käyttöön sopivia. Tuttuja, kokeiltuja työkaluja pystyy ottamaan "lennosta" käyttöön, ja tilanteen vaatiessa tulee nopeasti mieleen sopiva menetelmä tai työkalu.

Oman alan ohjaustyökalut pitäisi ajatella läpi ja suunnitella niiden käyttö luontevaksi osaksi koulutusprosessia.

Hyvä ohjauskeskustelu antaa tukevat eväät tulevalle etapille. 

Ohjauskeskusteluista käytäntöön

On tärkeää, että ohjauskeskusteluissa sovitut asiat viedään räväkästi käytäntöön ja prosessi käynnistyy heti ohjauskeskustelun jälkeen. Usein ohjauskeskustelun jälkeen mieli on hyvä ja pää täynnä optimistisia tulevaisuudensuunnitelmia. Kaikki vaikuttaa selvältä, mutta ensimmäiset askeleet käytäntöön viemiseksi voivatkin olla raskaita. Etenkin viivästykset ovat hyvien aikomusten surma.

Usein olen varmaan unohtanut ohjauskeskusteluista pois konkreettisen toimintasuunnitelman tekemisen ja etenkin sen toteutumisen seurannan. Opiskelijat eivät itse näihin välttämättä tartu. Minulla on kehittymisen varaa deadlinejen asettamisessa ja niiden noudattamisen "tukemisessa". Kun yksilöllinen oppimispolku on laadittu, se on opiskelijan hops ja hänen tulee sitoutua sitä noudattamaan. Kun ei ole mahdollista kulkea lauman mukana (kuten rintamaopetuksessa), tarvitaan toisenlaista tukea ja selkeitä suunnitelmia. On johdettava itseään.

Tiimioppimisessa yksi ulottuvuus on tiimin tuki. Ohjauskeskusteluiden yhteydessä voisi suunnitella myös sen, keneltä, miten ja milloin saat tukea suunnitelmasi toteuttamiseen. Miksei voisi pitää ohjauskeskusteluja pienryhmille, joilla on samansuuntaisia tavoitteita?