Virkamies on vallankäyttäjä. Ainakin jossain määrin. Ammatillisena opettajana olen saanut käydä ammattietiikan rajoja monissa erilaisissa tilanteissa. Joskus olen vain noudattanut ulkoa määriteltyjä sääntöjä, vaikken ole niistä samaa mieltä ollutkaan. Ammatillisessa perusopetuksessa on peruskoulusta tuleville teineille laaditut järjestyssäännöt, joita neli- ja viisikymppistenkin tulee noudattaa. Vaikka kuinka järjettömältä tuntuisi ja tilannetajua vastaan sotisi. Toisaalta olen joskus jättänyt noudattamatta sääntöjä, koska tilanne on selkeästi ollut sellainen, jota säännöissä ei ole huomioitu. Joskus olen venyttänyt sääntöjä säälistä tai uskoessani auttavani hädänalaista opiskelijaa.
Etiikka on se sisäinen ääni, joka neuvoo ihmistä tilanteissa, joissa säännöt eivät riitä päätöksen tekemiseen. Etiikan tulisi ohjata tekemään oikeudenmukaisia, ihmistä kunnioittavia, hyviä seurauksia tuottavia päätöksiä. Jokaiseen ammattiin liittyy oma ammattietiikkansa - esimerkiksi luonto-ohjaajan työssä ovat keskeisiä luonnosta, eläimistä ja ympäristöstä huolehtiminen sekä vastuullisuus ja turvallisuus. Etiikka on osin ammattialalle yhteistä, mutta suurelta osin kunkin yksilön arvojensa ja ihmiskäsityksensä pohjalta muodostama periaatteiden kudelma. Etiikka kertoo, mikä on oikein.
Valitettavasti etiikka ei ole selkeä vuokaavio, jonka perusteella olisi helppoa löytää oikein ratkaisu. Eettiset periaatteet ovat usein ristiriidassa keskenään, ja niiden painoarvo on määritettävä tilannekohtaisesti. Onko opinto-ohjaustilanteessa tärkeämpää luottamuksellisuus vai ajaako esim. lastensuojelu joskus sen ohi? Onko opiskelijan itsemääräämisoikeus tärkeämpää kuin opinto-ohjaajan rehellisen mielipiteen kertominen? Miten paljon pitää auttaa - pitääkö rahattomalle antaa rahaa vai riittääkö, että ohjaa kuraattorin pakeille? Yksilön etiikka on eri asia kuin ammatillinen etiikka.
Itse olen pohtinut ammattietiikkaa pitkälti ammatillisen opettajan/valmentajan näkökulmasta. Opettajan rooli ja tehtävä on kuitenkin monin tavoin erilainen kuin opinto-ohjaajan, vaikka varsin samanlaisia työtehtäviä heillä onkin. Olen itse toisinaan huomannut asettuneeni jonkinlaiseksi suojamuuriksi oppilaitoksen ja opiskelijan väliin. Yritän puolustaa opiskelijaa kylmää ja tunnotonta koulutusorganisaatiota vastaan. Ymmärrän hänen inhimillisyyttään ja oppimisen sinikäyrän muotoista etenemistä. Koetan selitellä asioita parhain päin esim. opinto-ohjaajalle. Välillä tämä toimintatapa on johtanut toivottuihin tuloksiin, toisinaan olen tullut tehneeksi opiskelijalle karhunpalveluksen. "Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää", mainostaa Finlayson. Usein ongelmat on kuitenkin helpompi ratkaista niiden ollessa vielä pieniä. Turha suojeleminen voi aiheuttaa ongelmien eskaloitumista.
Opinto-ohjaajan työ vaikuttaa opettajan näkökulmasta katsottuna omituiselta. Hän on toisaalta oppilaitoksen käsikassara, joka valvoo säädösten noudattamista ja prosessien sujumista. Toisaalta hän voi halutessaan kohdata opiskelijat avoimin mielin ja ohjata heitä vaikka mihin suuntaan. Opettaja yrittää ensisijaisesti ohjata opiskelijaa suorittamaan hänen aloittamaansa tutkintoa loppuun. Olen nähnyt hyvin erilaisia tapoja tehdä opinto-ohjaajan työtä. Joku rakastaa normeja ja vetää erittäin tiukkaa rajaa omien työtehtäviensä ympärille. Toinen näkee opiskelijoiden edun ajamisen elämäntehtävänä, jonka eteen hän on valmis tekemään lähes mitä vain. Millainen minä olisin? Varmaan maailmaasyleilevä ja jatkuvasti puhuteltavana unohdusten vuoksi :).
Olen joutunut viime aikoina pohtimaan omaa työmoraaliani ja työtehtävieni rajaamista opetuksen resurssien näivettyessä. Olen tottunut tekemään työtäni tunteja laskematta, niin hyvin kuin osaan ja jatkuvasti kehittäen. Nyt aletaan olla niillä rajoilla, ettei tällainen työtapa ole enää järkevä näillä resursseilla. Mahdollinen se toki on, mutta pitkällä tähtäimellä liian kuluttava ja taloudellisestikin huono valinta. Ammatilliselle opettajalle ja etenkin ryhmänohjaajalle tuntuu oppilaitoksissa kuuluvan ihan kaikki, eikä oman työnkuvan rajaaminen yleensä ole mahdollista. Ryhmänohjaajalle kuuluu viime kädessä ihan kaikki oppilaitoksen markkinoinnista polttopuuhuoltoon. Tuntuu omituiselta, että muiden ammattikuntien edustajat voivat ohjeisiin vedoten kieltäytyä tekemästä tiettyjä töitä ja "kyykyttää" opiskelijoita.
Toivoisin, että opinto-ohjauskin ihan oikeasti palvelisi opiskelijaa eikä ihan aina tarvitsisi noudattaa toimintamalleja pilkulleen, ellei niissä ole mitään järkeä. Isossa koulutusorganisaatiossa kun niitä porsaanreikiä ohjeista löytyy. Nyt esimerkiksi melkein kaikki viestintä- ja vuorovaikutuskurssit lukiossa suorittanut opiskelija joutuu itse kiertämään erilaisten osaamisen tunnistamiskuponkien kanssa äidinkielen ja kielten opettajien luona hyväksilukuja pyytämässä. Jos kaikki kurssit on suoritettu, osaamisen tunnistamisen tekee opinto-ohjaaja. Haluaisin opinto-ohjaajakoulutuksen aikana kehittää sellaisen opinto-ohjauksen mallin, joka palvelisi yksilöllisiä oppimispolkuja vaeltavia opiskelijoita.
Etiikka on se sisäinen ääni, joka neuvoo ihmistä tilanteissa, joissa säännöt eivät riitä päätöksen tekemiseen. Etiikan tulisi ohjata tekemään oikeudenmukaisia, ihmistä kunnioittavia, hyviä seurauksia tuottavia päätöksiä. Jokaiseen ammattiin liittyy oma ammattietiikkansa - esimerkiksi luonto-ohjaajan työssä ovat keskeisiä luonnosta, eläimistä ja ympäristöstä huolehtiminen sekä vastuullisuus ja turvallisuus. Etiikka on osin ammattialalle yhteistä, mutta suurelta osin kunkin yksilön arvojensa ja ihmiskäsityksensä pohjalta muodostama periaatteiden kudelma. Etiikka kertoo, mikä on oikein.
 |
| Mitenkäs se sinunkin osaamisesi on noin nysäksi jäänyt? |
Itse olen pohtinut ammattietiikkaa pitkälti ammatillisen opettajan/valmentajan näkökulmasta. Opettajan rooli ja tehtävä on kuitenkin monin tavoin erilainen kuin opinto-ohjaajan, vaikka varsin samanlaisia työtehtäviä heillä onkin. Olen itse toisinaan huomannut asettuneeni jonkinlaiseksi suojamuuriksi oppilaitoksen ja opiskelijan väliin. Yritän puolustaa opiskelijaa kylmää ja tunnotonta koulutusorganisaatiota vastaan. Ymmärrän hänen inhimillisyyttään ja oppimisen sinikäyrän muotoista etenemistä. Koetan selitellä asioita parhain päin esim. opinto-ohjaajalle. Välillä tämä toimintatapa on johtanut toivottuihin tuloksiin, toisinaan olen tullut tehneeksi opiskelijalle karhunpalveluksen. "Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää", mainostaa Finlayson. Usein ongelmat on kuitenkin helpompi ratkaista niiden ollessa vielä pieniä. Turha suojeleminen voi aiheuttaa ongelmien eskaloitumista.
Opinto-ohjaajan työ vaikuttaa opettajan näkökulmasta katsottuna omituiselta. Hän on toisaalta oppilaitoksen käsikassara, joka valvoo säädösten noudattamista ja prosessien sujumista. Toisaalta hän voi halutessaan kohdata opiskelijat avoimin mielin ja ohjata heitä vaikka mihin suuntaan. Opettaja yrittää ensisijaisesti ohjata opiskelijaa suorittamaan hänen aloittamaansa tutkintoa loppuun. Olen nähnyt hyvin erilaisia tapoja tehdä opinto-ohjaajan työtä. Joku rakastaa normeja ja vetää erittäin tiukkaa rajaa omien työtehtäviensä ympärille. Toinen näkee opiskelijoiden edun ajamisen elämäntehtävänä, jonka eteen hän on valmis tekemään lähes mitä vain. Millainen minä olisin? Varmaan maailmaasyleilevä ja jatkuvasti puhuteltavana unohdusten vuoksi :).
Olen joutunut viime aikoina pohtimaan omaa työmoraaliani ja työtehtävieni rajaamista opetuksen resurssien näivettyessä. Olen tottunut tekemään työtäni tunteja laskematta, niin hyvin kuin osaan ja jatkuvasti kehittäen. Nyt aletaan olla niillä rajoilla, ettei tällainen työtapa ole enää järkevä näillä resursseilla. Mahdollinen se toki on, mutta pitkällä tähtäimellä liian kuluttava ja taloudellisestikin huono valinta. Ammatilliselle opettajalle ja etenkin ryhmänohjaajalle tuntuu oppilaitoksissa kuuluvan ihan kaikki, eikä oman työnkuvan rajaaminen yleensä ole mahdollista. Ryhmänohjaajalle kuuluu viime kädessä ihan kaikki oppilaitoksen markkinoinnista polttopuuhuoltoon. Tuntuu omituiselta, että muiden ammattikuntien edustajat voivat ohjeisiin vedoten kieltäytyä tekemästä tiettyjä töitä ja "kyykyttää" opiskelijoita.
Toivoisin, että opinto-ohjauskin ihan oikeasti palvelisi opiskelijaa eikä ihan aina tarvitsisi noudattaa toimintamalleja pilkulleen, ellei niissä ole mitään järkeä. Isossa koulutusorganisaatiossa kun niitä porsaanreikiä ohjeista löytyy. Nyt esimerkiksi melkein kaikki viestintä- ja vuorovaikutuskurssit lukiossa suorittanut opiskelija joutuu itse kiertämään erilaisten osaamisen tunnistamiskuponkien kanssa äidinkielen ja kielten opettajien luona hyväksilukuja pyytämässä. Jos kaikki kurssit on suoritettu, osaamisen tunnistamisen tekee opinto-ohjaaja. Haluaisin opinto-ohjaajakoulutuksen aikana kehittää sellaisen opinto-ohjauksen mallin, joka palvelisi yksilöllisiä oppimispolkuja vaeltavia opiskelijoita.
 |
| Tilannetajua. Suhteellisuudentajua. Suuntaa. |
