1. Lähtötilanne
En ole toiminut missään vaiheessa työuraani
opinto-ohjaajana. Tuskinpa toimin lähitulevaisuudessakaan. Sen sijaan oma
ammatillisen opettajan työni on muuttunut (omasta toimestani) ammatilliseksi
valmentamiseksi, jossa opiskelijan ohjaamisella on jopa entistä suurempi osuus.
Ammatillisen koulutuksen reformi on heittänyt ammatilliset
opettajat uuden tilanteen keskelle. Entinen, opettajien vahvaan läsnäoloon,
rintamaopetukseen ja opettajan johdolla tehtyihin harjoitteisiin perustuva
koulutusmalli ei enää ole mahdollinen, ainakaan omalla koulutusalallani.
Niukkenevilla resursseilla toimittaessa on harkittava tarkoin, mihin
henkilöstön vähät työtunnit panostetaan. Miten osaamisperusteisuuteen liittyviä
yksilöllisiä oppimispolkuja hallitaan? Miten vastataan työelämän tarpeisiin ja
toiveisiin, kun perustaitojenkin opettaminen jää huteralle pohjalle? Näiden
kysymysten keskiössä on nähdäkseni ohjaus.
Tällä hetkellä tekemäni ohjaustyö liittyy toki vahvasti myös
opintoihin, mutta myös opiskelijan elämänhallintaan, etiikkaan, työkulttuuriin,
haaveisiin, omasta taloudesta huolehtimiseen, tavoitteelliseen tekemiseen sekä
tulevaisuuden työelämässä pärjäämiseen. Välillä tunnen olevani yhden hengen opiskelijahuoltoryhmä.
Valmentamani opiskelijaryhmät ja niiden yksilöt tulevat iholle, uniin, arkeen
ja juhlaan. Haluaisin saada ohjaustyöhöni rakennetta, tavoitteellisuutta,
ammattimaisuutta ja järjestelmällisyyttä. Empatiaa, välittämistä, ahkeruutta,
luovuutta ja asiakaslähtöisyyttä siinä jo onkin.
Tavoitteenani on luoda Asikkalan ”Iloisen oppimisen tivoliin”
(tiimioppimisen avulla opiskelevien luontoalan, ympäristöalan ja kalatalouden
opiskelijoiden, meiltä jo valmistuneiden sekä heitä ohjaavan henkilökunnan
yhteisö) opinto-ohjauksen malli, joka
sykkii tämän hyvin erikoisen koulutusmallimme tahdissa ja auttaa kiipeämään
malliin sisältyviä ylämäkiä ja loikkaamaan sudenkuoppien yli. Minä ja
kollegamme teemme työtä suurella innolla vaikeassa tilanteessa, mutta
käyttämämme ohjausmenetelmät ovat hyvin kirjavia ja niiden soveltaminen
satunnaista ja epäjohdonmukaista. Haluaisin luoda ohjaukseen hyvän mallin, jota
kollegatkin voisivat ilolla hyödyntää.
2. Uusi opettajuus on valmentamista ja
ohjaamista
2.1. Yksilöllisiä oppimispolkuja ohjaamassa
”Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja
asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään työpaikoilla tapahtuvaa
oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä puretaan sääntelyä ja
päällekkäisyyksiä” (Valtioneuvoston kanslia 2015) Toisen asteen ammatillisen
koulutuksen reformi on yksi nykyisen hallituksen kärkihankkeista. Yksilölliset
opintopolut ja asiakaslähtöisyys katsotaan kärkihankkeiden
toimintasuunnitelmassa keskeisenä toimenpiteenä uudistettaessa ammatillista
koulutusta vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeita. Nämä periaatteet tulevat
olemaan uuden ammatillista koulutusta säätelevän lain keskiössä.
Yksilöllisten opinto- tai oppimispolkujen toteutuminen
edellyttää nähdäkseni perusteellisia
mullistuksia ammatillisen koulutuksen toteuttamistavoissa. On mahdotonta
ohjata oppijaa tekemään yksilöllisiä valintoja, ellei näiden valintojen
tekeminen ole aidosti mahdollista. Jos tutkinnon perusteessa on tarjolla laaja
valikoima valinnaisia tutkinnon osia, opiskelijan on voitava valita niistä
vapaasti. Koulutusprosessin on
taivuttava vastaamaan opiskelijan tarpeita ja toiveita. Ei voida enää
sanoa: ”meillä ei ole tätä tutkinnon osaa tarjolla” vaan on autettava
opiskelijaa löytämään tapa hankkia kyseisessä tutkinnon osassa vaadittava osaaminen.
On todella käännettävä katse pois toteutuksista ja moduloinneista ja
kohdistettava huomio opiskelijan osaamiseen. Samalla myös opettajan roolin on
mielestäni muututtava. Joskus muinoin opettaja saattoi veivata vanhoja
kalvojaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen ja kertoa samat vitsit ja tarinat
aina samaan aikaan lukuvuodesta. Nyt opettajan työ on ajan hermolla elämistä, yksilön osaamisprofiilin kehittämistä
ja enemmän valmentamista kuin tiedon vuodattamista.
Opetushallitus järjesti yhdessä opetus- ja
kulttuuriministeriön kanssa kesällä 2016 työpajoja, joissa käytiin keskustelua
ammatillista koulutusta uudistavan reformin vaikutuksesta ja ammatillisen
koulutuksen kehityssuunnista. Työpajoissa nousi voimakkaasti esiin ajatus, että
osaamisperusteisuuden vahvistuminen
vaikuttaa koko koulutusprosessiin. Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen on
saatava osaksi sujuvaa opetustyötä ja uudessa opettajuudessa tulee korostumaan
valmentaminen ja ohjaaminen. (Opetushallitus 2006)
Kun osaamisen tunnistaminen opiskelijassa johti aiemmin
lähinnä siihen, että opiskelijalle annettiin vapautus jollekin opintojaksolle
osallistumisesta, osaamisen tunnistamisen pitäisi nyt vapauttaa opiskelija
etenemään nopeammin kohti omia tavoitteitaan, olemassaolevalle osaamiselleen
rakentaen. Tämä ei onnistu ilman laadukasta
ohjausta ja toisaalta monipuolisia,
joustavia mahdollisuuksia oppimiseen. Omien kokemusteni perusteella on
tosiaankin hyvin tärkeää, että opiskelijalle tarjottava oppimismaisema on rikas, rytmikäs, sisältää useita vaihtoehtoisia
tapoja oppia asioita, mahdollistaa asioiden oppimisen itselle sopivassa
tahdissa ja järjestyksessä sekä tarjoaa yhteisöllistä tukea ja hyvän
viitekehyksen, kontekstin oppimiselle. Ohjauksen tehtävänä on auttaa
opiskelijaa seikkailemaan tässä oppimismaisemassa omien tavoitteidensa
ohjaamana, kohti hyvää työelämää.
2.2. Millaista tukea opiskelija tarvitsee?
Opetushallituksen laatimassa oppaassa vuodelta 2005 todetaan
seuraavasti: Opinto-ohjauksen keskeisimmät periaatteet voidaan kiteyttää
seuraaviin kahteen kohtaan: 1)
opiskelijalla on oikeus saada riittävästi henkilökohtaista ja muuta
tarvitsemaansa ohjausta ja 2) oppilaitoksen koko henkilöstö osallistuu
ohjaukseen. (Opetushallitus 2005) Tämä merkitsee ymmärtääkseni sitä, että
myös opettajien on osallistuttava opiskelijan opinto-ohjaukseen suurella
panoksella. Toisaalla oppaassa tosin todetaan, että päävastuu
opinto-ohjauksesta on opinto-ohjaajalla. Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman
laatiminen jokaiselle opiskelijalle nähtiin jo vuonna 2005 tärkeänä
tavoitteena. Ainakin omassa oppilaitoksessani tämän HOPS:n laatiminen on
ryhmänohjaajan, ei opinto-ohjaajan vastuulla.
Oppilaitokselle laadittavassa opinto-ohjaussuunnitelmassa
tulee Opetushallituksen mukaan käsitellä seuraavia osa-alueita:
Psykososiaalinen tuki
• Kuvataan millaista psykososiaalista tukea jokainen
opiskelija oppilaitoksessa saa. Miten oppilaitoksessa tuetaan henkilökohtaista
kasvua ja kehittymistä? Tärkeimmät työmuodot, työnjako opintoohjaajan,
opettajien ja oppilashuollon kesken? Ulkopuoliset yhteistyökumppanit?
Opiskelun ja
opiskelutaitojen ohjaus
• Kuvataan opiskelun ja oppimisen ohjauksen taso ja
oppimisvaikeuksien hoitamisen taso. Mihin pyritään tällä osa-alueella?
Tärkeimmät työmuodot, työnjako opettajien ja opinto-ohjaajan kesken?
Ammatillisen
suuntautumisen ohjaus
• Kuvataan ammatillisen suuntautumisen ohjauksen taso, mihin
pyritään? Tärkeimmät työmuodot, työnjako opettajien ja opinto-ohjaajan kesken,
yhteistyö peruskoulun kanssa
(Opetushallitus
2005)
Näistä ainakin sekä psykososiaalisen tuen että ammatillisen
suuntautumisen ohjaus ovat ryhmänohjaajalle luontevia hoidettavia, mutta aikaa
niiden hoitamiseen on valitettavan vähän.
2.3. Mihin opinto-ohjauksella voidaan vaikuttaa?
Opinto-ohjauksen merkitystä opintojen saattamiseen valmiiksi
määräajassa on tutkittu mm. Seinäjoen koulutuskuntayhtymässä.
Kehittämishankkeessa todettiin, että erityisesti
opintojen alussa ja aikana tapahtuva ohjaaminen opiskelutaitojen kehittymiseen
ja itseohjautuvuuteen edellyttävät kehittämistä. (Pouttu-Alanko 2006) Näihin
kahteen taitoon, erityisesti itseohjautuvuuteen, olemme panostaneet
voimakkaasti omalla koulutusalallani. Opiskelutaidot ovat monella
luonnonvara-alalle hakeutuvalla hyvin heikot, ja niiden tukeminen vaatisi
meilläkin vielä paljon panostusta.
Pouttu-Alanko toteaa raportissaan myös, että ”melko suuri
osa opiskelijoista siis pitää omia vaikutusmahdollisuuksiaan opintojensa
suunnittelussa vähäisinä. Tässä hukataan se hyvä ja tärkeä mahdollisuus, että
opiskelijat oppisivat suunnittelemaan opinto-ohjelmansa, mikä olisi varsinkin
elinikäisen oppimisen kannalta tärkeä taito.” (Pouttu-Alanko 2006)
Pouttu-Alangon tutkimuksessa tärkeimpänä opintojen
venymiseen johtaneena syynä nousi esiin motivaation heikkous joko
teoreettisissa, käytännön tai yhteisissä opinnoissa. Viivästyminen liittyi
usein myös opiskelijan ”muuhun elämään”, eli esimerkiksi töissä oloon tai
asepalveluksen suorittamiseen. (Pouttu-Alanko 2006) Kun opintojen venyminen
neljännelle opiskeluvuodelle on ikävää paitsi kansantaloudellisesti myös mm.
opiskelijan itsetunnon ja taloudellisen tilanteen vuoksi, jo pelkästään
opiskelumotivaatioon vaikuttamisella voisi olla valtava merkitys.
Ammatillisen koulutuksen reformiin liittyy myös
ammatillisten tutkintojen laaja-alaistaminen, jossa tarkat tutkinto- ja
ammattirajat hämärtyvät – kuten tulevaisuuden työelämässäkin. Olemme kenties
Asikkalassa aika hyvin ajan hermolla tässä suhteessa. Meille tulee paljon
opiskelijoita, joiden tulevaisuuden suunnitelmiin luonto-ohjaajan ammatti ei
oikeastaan kuulu. He saattavat tulla pakon edessä hakemaan mitä tahansa
perustutkintoa viranomaisten ”kannustamina”. Toiset tulevat hakemaan hyvää
todistusta päästäkseen myöhemmin opiskelemaan haaveidensa ammattia. Jotkut
etsivät suuntaa elämälleen ja haluavat vaikkapa vain löytää säännöllisen elämänrytmin
ja lämpimän aterian kolmesti päivässä. Tällaisten oppijoiden kohdalla tutkinnon
perusteen tuijottaminen ei tuota minkäänlaisia tuloksia. Sen sijaan pyrimme
valjastamaan tarjoamamme koulutuksen palvelemaan sitä ihmistä, jollainen meille
tullut oppija on. Tutkinto on onneksi sisällöltään sellainen, että se tukee
hyvin monenlaisten haaveiden tavoittelua. Asiakaspalvelu, yrittäjyys, tiimissä
toimiminen, toisten ohjaaminen ja opettaminen sekä erilaiset luontoaktiviteetteihin
liittyvät elämykset tekevät hyvää, vaikka varsinaiset tavoitteet olisivat
toisaalla.
3.
Yhteenveto
Haluan siis rakentaa innovatiivisen ja luomaamme
koulutusprosessiin soveltuvan ohjausprosessin. Kovasti on prosesseja tässä,
mutta oppijamme eivät tällä hetkellä juurikaan hyödy koulutusorganisaatiomme
ohjausprosessista. Tapamme oppia on orgaaninen, oppijalähtöinen, perustuu
osaamista rakentaviin tiimeihin, elää ja kehittyy jatkuvasti, on vielä jonkinlainen
prototyyppi ja poikkeaa suuresti perinteisestä ammatillisesta koulutuksesta.
Itse haluaisin ohjaajana kasvaa (toki prosessiimme sopivalla tavalla)
järjestelmällisemmäksi, määrätietoisemmaksi, suunnitelmallisemmaksi ja saada
haltuun erilaisia ohjauksen menetelmiä. Tapamme kouluttaa luonto-ohjaajia
tiimioppimisen kautta on jonkinlainen pienimuotoinen koulutusinnovaatio. Se
vaatii tuekseen vahvan ohjausprosessin, jonka haluaisin jakaa myös muiden
samanlaisia kokeiluja tekevien käyttöön. Haluan myös helpottaa omaani ja
kollegoideni työtä tekemällä ohjausprosessista ennakoitavamman ja sujuvamman.
Emmen ole prosessikaavioiden suuria ystäviä, mutta hvyät työkalut ja yhteiset
toimintatavat helpottavat paitsi omaamme, myös opiskelijoiden elämää.
Lähteet:
Opetushallitus 2006: Mikä on tärkeää ammatillisen
koulutuksen kehittämisessä? Verkkoaivoriihen yhteenveto. Viitattu 20.8.2016. http://www.oph.fi/download/173963_amkesu_tulokset_ja_jatkotarkastelut_13012016.pdf
Opetushallitus 2005: Miten tuemme opiskelijaa
oppilaitoksessamme? Opas ammatillisen oppilaitoksen opinto-ohjaussuunnitelman
laatimiseen.
Pouttu-Alanko, Maarit (2006): Notkahtivatko opiskelijan
polvet vai pettikö opinto-ohjaus – kartoitus Seinäjoen koulutuskeskuksen ja
Kurikan ammattioppilaitoksen opinto-ohjauksesta. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.
Valtioneuvoston kanslia 2015: Toimintasuunnitelma
strategisen hallitusohjelman kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanemiseksi.
Hallituksen julkaisusarja 13/2015.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti