Tää on tää maailma - opo ja yhteiskunta

Yksi opokoulutuksen tehtävistä käsitteli yhteiskuntaa, jossa toimimme. Tässä ajatuksiani artikkeleista ja pääkirjoituksista, joita tehtävää varten etsin.

Yhteiskunta: Yhteiskunnan arvot muuttuvat – oletko valmis?

http://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutiskirje/uutiskirje-helmikuu-2015/yhteiskunnan-arvot-muuttuvat-ole/

Taloustutkimus Oy julkaisi helmikuussa 2015 Valuegraphics –tulevaisuusraportin, johon on koottu Taloustutkimuksen keräämää uusinta trenditietoa yhteiskunnan arvoista ja kuluttajien ajatusmaailman muutoksesta. ”Tuskin koskaan historiassa nuorten ja vanhojen arvomaailmoissa on ollut niin suuret erot kuin nyt. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että eri-ikäiset ihmiset ovat syntyneet ja kasvaneet niin erilaisina aikoina. Nuorimpien ja vanhimpien ihmisten arvomaailmat ovat kuin yö ja päivä. Yhtenäisyyttä ja kurinalaisuutta korostavaan, työkeskeiseen kulttuuriin kasvaneiden vanhempien ihmisten voi olla vaikea ymmärtää nuorten yksilökeskeistä, liberaalia tässä ja nyt -arvomaailmaa ja päinvastoin.”

Raporttia esittelevässä uutiskirjeessä todetaan, että koska yksilön arvot lujittuvat 17-20 ikävuoden paikkeilla, tutkimuksen tulokset antavat vahvoja viitteitä siitä, millaisia ovat työelämässä olevien ihmisten arvot vuonna 2025. Elämyshakuisuus, onnellisuuden tavoittelu, yksilöllisyys, ihmiskeskeisyys ja hauskanpito ovat nuorille tärkeitä nyt – todennäköisesti myös tulevaisuuden työelämässä. Kun sitoutuminen organisaatioihin (esim. valtioon, työpaikkaan) heikkenee, maailma ja työelämä muuttuvat.

Mitä ajattelen? Nuorten ikäluokkien arvojen muutos näkyy jo monilla elämän näyttämöillä. Esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan kantavia voimia ollut yhdistystoiminta vetelee viimeisiään (esim. PRH on ilmoittanut poistavansa keväällä 2017 rekistereistään jopa 40 000 käytännössä toimintansa lopettanutta yhdistystä). Sitoutuneita vastuunkantajia on yhä vaikeampaa saada esimerkiksi urheiluseurojen tai vanhempainyhdistysten toimintaan mukaan. Elämyshakuisia kokeilijoita kyllä tulee esim. seurojen lajikursseille, mutta he eivät useinkaan jää mukaan toimintaan pitkäjänteisesti.

Tässä ja nyt –eläminen näyttäytyy koulutusmaailmassa esim. siten, että usean kuukauden väliaika kevättalven yhteishausta koulutuksen alkamiseen elokuussa koetaan usein tuskastuttavan pitkäksi. Nuoret tekevät elämänmuutoksia rohkeasti, usein kovin lyhyellä harkinta-ajalla. Jäykät ja hitaat prosessit ja rakenteet sopivat huonosti heidän maailmaansa. Siksi esim. koulutusreformiin kuuluva jatkuva haku muille kuin perusopetustaan päättäville opiskelijoille on minusta hieno ajatus. Ryhmäytymisen ja opintoihin kiinnittymisen kannalta sitä tosin on hyvin haasteellista toteuttaa. 

Nuorten sitoutuminen omaan oppilaitokseen ja koulutukseen riippuu tietysti heidän arvoistaan. Opiskelijan elämä on täynnä valintoja ja voimistuvat yksilölliset oppimispolut pakottavat tekemään yhä enemmän tärkeitä valintoja. Vanhempien ikäluokkien edustajat tekevät koulutuksessa usein selvästi turvallisuushakuisempia valintoja – jotka tähtäävät mahdollisimman varmaan työpaikkaan, eivät edellytä muuttamista kotiseudulta, eivät vaaranna opintojen suunnitelmien mukaisesti. Nuoremmat saattavat esim. keskeyttää opintonsa puoleksi vuodeksi lähteäkseen reppureissulle maailmalle. Jos keskeytystä ei myönnetä, he uskaltavat erota oppilaitoksesta. On ehkä turha odottaakaan nuorilta kovin tiukkaa kuriin ja ulkopuolelta annettuihin ehtoihin sitoutumista. Sitoutuminen on välttämätöntä - motivaation kuitenkin pitäisi olla sisäistä.

Koulutus: ”Ammattikouluilla edessä kovat säästöt ja uudistus – katso 30 koulun kriisilista”

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005016874.html?utm_medium=social&amp%3Butm_content=www.hs.fi&amp%3Bshare=0b3faa41c2904642014aba6a2c546df8&utm_source=facebook&utm_campaign=facebook-share

Ammatillisen koulutuksen koulutuksen järjestäjä- ja toimipisteverkko on harventunut ja harventumassa entisestään. Opetusministeriö teki keväällä 2016 kaikille 170 ammatillisen koulutuksen järjestäjällä ns. stressitestin, jonka tulosten perusteella se on aloittanut nyt neuvottelut 30 ns. kriisikoulun kanssa. Näiden koulutuksen järjestäjien taloustilanne on todettu stressitestissä huolestuttavaksi ja neuvotteluissa pohditaan yhdessä opetusministeriön kanssa tarvittavia sopeutustoimia.

Järjestäjäkenttä on muutenkin suurten mullistusten kohteena. 10 vuotta sitten koulutuksen järjestämislupa oli 235 organisaatiolla, nyt se on 166:lla. Ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkaukset ja käynnissä oleva koulutusreformi ovat pakottaneet koulutuksen järjestäjiä tekemään radikaalejakin muutoksia. Suuret koulutuksen järjestäjät ovat pystyneet sopeuttamaan talouttaan jo hieman etukäteen, pienemmillä, usein yksityisillä koulutuksen järjestäjillä ei pelivaraa juuri ole. Isoista organisaatioista on helpompi löytää säästömahdollisuuksia hallinnosta ja tiloista leikkaamalla, pienillä koulutuksenjärjestäjillä ei usein ole muuta vaihtoehtoa kuin lähiopetuksen leikkaaminen ja yhdistyminen toisten pienten oppilaitosten kanssa. Oppilaitokset ovat pyrkineet välttämään aloituspaikkojen vähentämistä, mutta siihenkin on jouduttu turvautumaan.

Koulutuksen tarjonnan heikkeneminen ja toimipisteverkoston harveneminen ovat suuria asioita etenkin syrjäisempien maakuntien nuorille ja työnantajille. Jos lähellä ei ole tarjolla ammatillista koulutusta tai tarjolla on vain harvoja aloja, riski jäädä peruskoulun jälkeen kotiin kasvaa. Työnantajille koulutuksen väheneminen toimialueella tarkoittaa vaikeuksia uuden, pätevän työvoiman palkkaamisessa.

Mitä ajattelen? Valtakunnallinen koulutustarjonta on saatava säilymään riittävällä tasolla. Perustelut:

-         Pitkät koulumatkat ovat usein mahdottomia. Julkisen liikenteen yhteydet heikkenevät koko ajan, tosin jotkut uudet toimijat ovat tuoneet positiivisia pilkahduksia. Kuitenkin liian pitkäksi hankalien kulkuyhteyksien takia venyvät koulupäivät ovat yksi tärkeimmistä keskeyttämisen syistä esim. omassa toimipisteessäni. Etenkin heikossa opiskelukunnossa olevilta on kohtuutonta odottaa aamukuudelta lähtevään bussiin ehtimistä. Esim. Nastola-Asikkalan kk –väli on monelle lähes mahdoton kulkea. Samaan aikaan oppilaitokset ovat joutuneet karsimaan asuntolapaikkojen tarjontaa. Esim. Salpauksessa on asuntolamahdollisuus enää yhdessä toimipisteessä entisten kolmen sijaan. Toimipisteverkon harveneminen koskee kovimmin juuri syrjäseutujen nuoria, joilla muutenkin on tutkimusten mukaan usein heikoimmat eväät koulutuspolulleen.

-        Asuinpaikka ei voi määrätä ammattia. Koulutustarjonnan jakautuminen alueellisesti ei vastaa tämän päivän työvoiman kysyntää tai koulutuspaikkojen vetovoimaisuutta. Historian painolastin purkamisessa riittää tekemistä. Esim. Asikkalassa koulutetaan luonto-ohjaajia, vaikka alan työpaikkoja on alueella varsin niukasti. Pitäisikö Asikkalan nuorten sitten kouluttautua luonnonvara-alalle, koska matka muihin kouluihin on kohtuuttoman vaikea? Entä miten nuoren taipumukset, taidot, kiinnostuksen kohteet ja rajoitteet voidaan huomioida, jos kotiseudulla on tarjolla niukasti koulutusta?

Mitä ajattelen? Reformin mukanaan tuoma tutkintouudistus on aika hyvä asia. Perustelut:

-          Tiukka, suppeiden tutkintojen järjestelmä on aikansa elänyt. Ammatillisen koulutuksen reformissa esitetään tutkintorakenteen laaja-alaistamista ja yksinkertaistamista. Lisätietoja: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2016/08/tutkinnot.html . Raportissa Ehdotus uudeksi ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteeksi (OKM) todetaan seuraavasti: ”2000-luvulla tutkintojen määrä on kasvanut merkittävästi. Samaan aikaan työelämä käy läpi murrosta, joka näyttäytyy työtehtävien monialaistumisena ja urapolkujen yksilöllistymisenä. Työtehtävät ovat nykyisin harvoin niin rajattuja, että niissä osaamisen kasvattaminen olisi tarkoituksenmukaista rajattujen ja verrattain kapeiden tutkintojen avulla.” Uskon, että kapea-alaisista tutkinnoista irtautuminen voi helpottaa riittävän monipuolisen koulutustarjonnan turvaamista tulevaisuudessakin. Kun ammattiin liittyvien käytännön taitojen oppimisen on määrä siirtyä yhä suuremmalta osin työpaikoille ja ennen ammattitaitoa yksityiskohtaisesti siirtäneistä opettajista tulee enemmän oppimisen ohjaajia ja valmentajia, joustavuus lisääntyy. Jos kouluilla ei tarvitse olla täydellistä oppimisympäristöä kaikkien kyseisen ammatin osataitojen oppimiseen eikä opettajien tarvitse hallita kaikkien ammattien kaikkia taitoja viimeistä piirtoa myöten, voidaan koulutustarjontaa sopeuttaa työelämän, opiskelijoiden ja yhteiskunnan tarpeisiin.

Haaveenani on, että opiskelija voisi kasata itselleen oikeasti yksilöllisen, hänen vahvuuksiensa ja tavoitteidensa varaan rakentuvan ammatillisen tutkinnon, jossa olisi mahdollisimman vähän tarpeettomia, joustamattomia rakenteita. Minkä alan koulutus hänellä silloin olisi? Tai mikä on tutkintonimike? En usko, että sillä tulee tulevaisuudessa olemaan yhtä paljon väliä kuin nykyisin. Esim. oma koulutusalani (luonto-ohjaajien koulutus) ei ole sellainen, että sillä työskenteleviltä vaadittaisiin muodollista pätevyyttä. (esim. hoito- tai sähköala ovat toki eri asia turvallisuussyistä). Luonto- ja ympäristöalan koulutuksessa onkin jo valmiiksi paljon valinnaisuutta. Ehkä jatkossa opiskelija tulee oppilaitokseen oikeasti etsimään itselleen juuri sellaista osaamista, jota juuri hän tarvitsee, ja hankittuaan sen voi siirtyä joustavasti työelämään esim. portfolio-tyyppisen osaamistodistus mukanaan.

Työelämä ja työllisyys: Joustavat työmarkkinat syntyvät jo koulussa

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000004885045.html

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa referoidaan OECD:n vuoden 2016 Suomi-raporttia, jonka mukaan työpaikkansa menettänyt työllistyy Suomessa useimpia muita OECD-maita nopeammin. ”Tällä vuosituhannella lähes viisi kuudesta työnsä menettäneestä on löytänyt uuden työpaikan alle vuoden kuluessa. Yhtä hyviin lukuihin pääsee OECD-maista vain Ruotsi. Useimmissa muissa maissa, joista tilastoja on saatavilla, vain puolet on palannut töihin vuoden sisällä.”

Vaikeimmin työllistyvät uudelleen henkilöt, joiden koulutustaso on alhainen. Siksi pääkirjoituksessa arvellaankin Suomen väestön hyvän keskimääräisen koulutustason tekevän työmarkkinoista joustavat. Kun osaaminen on kunnossa, uuden, aiemman tasoisen työpaikan löytäminen on helpompaa.

Mitä ajattelen? Uudelleen työllistyminen on erittäin tärkeää etenkin nykyisin, kun elinikäiset työurat samassa työpaikassa alkavat olla kuriositeetteja. Työpaikasta toiseen liikkuminen on usein välttämätöntä, kun työpaikalla tarvitaan eri tilanteissa erilaista osaamista. Mielestäni yhteiskunnan on edelleen tärkeää panostaa korkean koulutustason ylläpitämiseen, vaikka ajat ovatkin taloudellisesti vaikeat. Korkean koulutustason ei kuitenkaan pidä mielestäni tarkoittaa esim. useita eri alojen saman asteisia tutkintoja, vaan enemmänkin henkilökohtaista, uniikkia ”osaamissalkkua”, joka sisältäisi kyseiselle henkilölle tärkeää ydinosaamista ja sillä työllistymistä tukevia aputaitoja.

Työpaikallani ammatillisena opettajan näen usein uudelleenkouluttautujia. Tuntuu aina resurssien ja opiskelijan ajan tuhlaukselta, kun työelämässä näyttötutkintoja suorittanut aikuinen hakeutuu opiskelemaan perustutkintoa opetussuunnitelmaperusteisesti ja joutuu suorittamaan mm. yto-opinnot, jotka ovat monelle tarpeetonta painolastia heidän tavoitellessaan vain sujuvaa paluuta työelämään.

Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus: Yrittäjyyttä tuputetaan niin työttömille kuin koululaisillekin – mutta se ei sovi kaikille

http://www.hs.fi/raha/art-2000002893896.html

Professori Alf Rehn kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan yrittäjyyden pakkosyötöstä. Hän kritisoi ajatusta, että yrittäjyys olisi aidosti hyvä vaihtoehto kaikille työn tai toimeentulon hankkimiseksi. ”Yrittäjyys on vaikeaa, ja se vaatii osaamista ja antautumista. Suomessa yrittäjyys on usein erityisen haastavaa, ja yrittäjä on monia muita turvattomammassa tilanteessa. Juuri siksi vieroksun heittoja, että yrittämisen tulisi olla ”kaikkien juttu”, ja sitä, että sen opettamista yritetään ympätä kaikkialle.”

Rehn kritisoi ajatusta, että yrittäjäksi ryhtyminen olisi jotenkin kansalaisvelvollisuus tässä vaikeassa taloustilanteessa tai että yrittäjyyden tukeminen olisi yleislääke kaikkiin vaikeuksiin.

Oma kantani: Olen pienyrittäjän tytär, ja sitä kautta osaan sekä arvostaa yrittäjiä että suhtautua varauksella yrittäjäksi ryhtymiseen. Omassa työssäni valmennamme opiskelijoita myös yrittäjyyteen. Näkökulmana ei kuitenkaan ole se, että jokaisen pitäisi ryhtyä yksinyrittäjäksi valmistuttuaan. Minusta yrittäjyyskasvatuksessa on keskeistä sisäisen yrittäjyyden, siis esim. vastuullisen ja itsenäisen työtavan, oma-aloitteisuuden, luovan työotteen ja ongelmanratkaisukyvyn kehittäminen.

Yrittäjämäisen asenteen voi nähdä kokonaisvaltaisena suhtautumisena työpaikan tavoitteisiin ja missioon. Yrittäjä ei sano ”ei kuulu toimenkuvaani” vaan katsoo asioita laajemmin. Kyllähän sitä voi konttorirotta siivotakin, jos se auttaa työpaikkaa menestymään. Yrittäjämäiseen toimintaan kuuluu toki myös se, että ylimääräisistä ponnisteluista pitäisi tulla itsellek hyötyä. Tuntityöläisen on turha tehdä ylitöitä, ellei niitä korvata. Yrittäjä ei ylitöitään laske, koska hän pyrkii pitkäjänteisesti yrityksen menestymiseen.

Olen Rehnin kanssa samaa mieltä siitä, ettei kenen tahansa missään nimessä kannata perustaa yritystä. Silti jokaiselle työmarkkinoilla asioivalle olisi hyvä oppia luomaan itselleen työtä, tapahtui se sitten palkkatyössä, toiminimellä tai osakeyhtiössä. Miten löydetään oma ydinosaaminen, kuinka sitä markkinoidaan, miten oma osaaminen hinnoitellaan, miten hankitaan hyviä yhteistyökumppaneita jne.?

 Hyvinvointi: ”Pojilla menee yhä huonommin – professorilla on ratkaisu siihen, miten heidät pelastetaan syrjäytymiseltä”

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005021004.html?share=10f93badd98b3bbf4442e160e4d13f56

Professori Katariina Salmela-Aro on huolissaan nuorten miesten ja poikien syrjäytymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän on ollut mukana laatimassa OECD:n testejä, joilla aletaan vuonna 2017 testata lasten ja nuorten sosioemotionaalisia taitoja. Nämä testit täydentävät PISA-testien antamaa kuvaa lasten ja nuorten tilanteesta eri maissa.

Testeissä tullaan arvioimaan kolmea osa-aluetta: kykyä asettaa ja saavuttaa tavoitteita, yhteistyötaitoja sekä kykyä ilmaista ja säädellä tunteita (ml. optimismi ja itseluottamus). Salmela-Aro arvioi, että suomalaiset lapset ja nuoret saattavat selviytyä hyvin tavoitteiden asettamisessa ja saavuttamisessa, koska suomalainen sisu-perinne tukee tätä tavoitetta. Yhdessä työskentelemisen ja yhteistyön tekeminen on sen sijaan suomalaisille usein vaikeaa, samoin tunteiden säätely ja sen opettaminen.

Salmela-Aro tuo esiin tilastollisen faktan: joka viides parikymppinen mies ei opiskele, käy töissä tai työharjoittelussa. Tyttöjen ja poikien välinen osaamisero on kasvanut. Salmela-Aro esittää ratkaisuksi näihin (ja muihinkin) ongelmiin oppivelvollisuuden jatkamista 18-vuotiaaksi asti, jotta nuorilta jäisi pois yksi koulutuspolun vaikea nivelkohta eikä tärkeitä tulevaisuutta koskevia ratkaisuja tarvitsisi tehdä murrosiän myrskyvaiheessa. Professori pitää tärkeänä myös sitä, ettei Suomeen synny eritasoisten koulujen järjestelmää, jotta oppilaat eivät joudu taistelemaan paikoista hyvissä kouluissa (kuten esim. Britanniassa). On myös hyvin tärkeää löytää jokaiselle nuorelle koulupolun aikana se asia, jossa juuri hän on hyvä. Sillä on Salmela-Aron mukaan valtava merkitys nuoren itsetunnolle ja motivaatiolle.

Mitä ajattelen? Kannatan tietyin varauksin oppivelvollisuusiän nostamista 18 ikävuoteen. Perustelut:

-        Ammatit, joissa ei vaadita/tarvita ammatillista koulutusta, ovat vähentyneet radikaalisti. Joskus vuosikymmeniä sitten oli ehkä hyvän työmiehen tai –naisen helppoa löytää työtä heti 16-vuotiaana, mutta nykyään vähistä työpaikoista kilpailevat heidän kanssaan paremmin koulutetut ja kokeneemmat työnhakijat. Etenkin vajaakuntoisille (esim. mielenterveyssyistä) kilpailu työpaikoista on raakaa.

-        Koulutuksen ulkopuolelle jäävillä on usein heikot mahdollisuudet työllistyä. Syrjäytymisriskissä ovat kokemusteni mukaan yleensä heikosti peruskoulussa menestyneet nuoret, joiden elämänhallinta on hapuilevaa tai kokonaan hukassa. Monella on myös terveys- tai mielenterveysongelmia, jotka voivat estää palkkatyön tekemisen. Ne 20 % nuorista miehistä, jotka eivät ole työssä tai koulutuksessa, ovat usein juuri niitä, jotka tarvitsisivat tukea säännöllisen elämänrytmin omaksumiseen ja apua Salmela-Aron kuvaamien sosioemotionaalisten taitojen kehittämisessä.

-        Myös työelämään peruskoulusta siirtyvillä on mahdollisuus opiskella. Ammatillinen koulutus on muutenkin siirtymässä toteutettavaksi yhä enemmän työpaikoilla. Esim. varastohommiin päässyt 16-vuotias voisi ryhtyä suorittamaan alan ammatillista perustutkintoa oppisopimuksella, joustavasti työnteon ohella. Myöhemmin työpaikkaa vaihtaessaan hänellä olisi työkokemuksen lisäksi myös tutkintotodistus taskussa. Tämä tosin edellyttää, että työpaikan löytäneet nuoret ohjataan oppisopimus- tms. järjestelmän piiriin ja tutkinnon suorittamista tuetaan riittävästi. Myös Salmela-Aro ehdottaa oppisopimusta lukion tai ammatillisen oppilaitoksen vaihtoehdoksi.

-        Mutta: Nykyisin kolmivuotista ammatillista perustutkintoa eivät useimmat ehtisi suorittaa 18 v ikään asti. Monelle huonosti motivoituneelle tai heikossa koulukunnossa olevalle pidennetty oppivelvollisuus voisi tarkoittaa vain amiksessa roikkumista parin vuoden ajan.

Mitä ajattelen? Kannatan Salmela-Aron kuvaamien sosioemotionaalisten taitojen opettamista lapsille ja nuorille. Perustelut:

-       Työelämän luonne on muuttunut ja muuttumassa. Vaihetyöntekijä –tyyppisiä työpaikkoja on yhä vähemmän. Itsenäisen, vastuullisen työotteen ja tiimityöskentelytaitojen merkitys kasvaa. Organisaatioiden uudistuessa kustannustehokkuutta tavoiteltaessa karsitaan usein välijohdosta, siis perinteisestä työnjohto-portaasta. Uuden ajan työntekijöiden on pystyttävä johtamaan itseään ja omaa työtään sekä työskentelemään vaihtuvissa projektitiimeissä, erilaisten työtehtävien ja hankkeiden parissa. Tämä on vaikeaa monelle niistä, jotka ovat käyneet frontaaliopetukseen perustuvan peruskoulun. Peruskouluihin opetussuunnitelmauudistuksen myötä ilmestynyt, paljon parjattu ja taivasteltu ilmiöoppiminen saattaa helpottaa uuden ajan työelämään sopeutumista yllättävän paljon.

-        Mielenterveysongelmat lisääntyvät. Omassa työssäni ammatillisessa peruskoulutuksessa kohtaan uuvuttavan paljon huonosti voivia nuoria ja nuoria aikuisia, niin naisia kuin miehiäkin. Haasteista ja vastoinkäymisistä selviytyminen on monelle ylivoimaista. Pitkäjänteisyys (tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen) on vierasta tässä ubiikkiyhteiskunnassa (kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa). Elämästä tulee herkästi hallitsematonta sössöä ja kaaosta, kun joka puolelta (etenkin somesta) tulee jatkuvasti herätteitä, joihin tulee takerruttua. Toivo paremmasta ja oman hallinnan lisääntymisestä on kokemusteni mukaan löydettävissä, jos nuoria autetaan suunnittelemaan elämäänsä ja noudattamaan suunnitelmiaan. Optimismi ja itseluottamus eivät ole höttöä ja hattaraa, vaan ne ovat opeteltavissa ja rakennettavissa onnistumisen kokemusten myötä. Pidennetyn oppivelvollisuuden aikana niiden rakentamiseen voisi olla enemmän aikaa.